Laulattaa pitäisi

Voi tätä päätä.. Kyllä se tietää, että joulu tullee, kun on jo fiilistellyt kynttilöin ja lauluin... Vaan annas olla kun vastuu alkaa painaa, niin huh, hiki tulee ja silmiä kirvelee.

Hoksasin justiinsa, että huominen tuo tullessaan pienokaisten laulutreenit... Kiireellä nuotteja kasaan ja soittimia etsimään. Rytmisoittimia. Marakasseja..

Omasta kitarasta on joku rakastettava rokkarin nulikka soittanut kielet irti ja kippuralle. Niimpä lankean mieheni ukuleleen. (tämä vihjaus ei ole kaksimielinen) Soittamattomia sormia kangistaa ja tipe tipe tip tap kuulostaa kotipöydän ääressä karmaisevalle.. Mutta lapsi on riemuissaan. Puhaltaa kiharat hikisenä leikkikalumelodiikkaan ja polkee jalalla tahtia! 

Tipetipe tip tap.

Kyllä se tästä!

Siunausta

Mikä "siunausten" päivä! Jääkaappi oli aamulla niin tyhjä, niin tyhjä.. mutta lompakko vielä tyhjempi... Sanoin miehelle, että tän päivän ravinto onkin sitten herranhallussa, että hyvä nii, paremassa huomassa ei vois ollakaan.....

Noh: kauppareissulla ostettiin tyttärelle suklaata pimeän päivä iloksi, päiväkotireissun päätteeksi.... SE vohkaisi sen suurella riemulla ja tietenkin halusi lisää.... ei 

oo ei.. Jokainen äiti ja isä tietää ne kirkuvat huudot ja krokotiilin kyyneleet väsyneen piltin naamalla,, sillon tekisi mieli tökkästä lisää suffelia kouraan, että hiljaa siellä..... Vaan, tuopa silmällä saalistaa jotain kiiltävää auton penkkien välistä : SUKLAAMUNA! mistä se sinne??? milloin? Pienestä se on ilo kiinni! Jihaa.....viidenpennin suklaamuna, ihan hyvä.....Eli siunausta!

Noh.... muusit ja makkarat naamaan.. ja KOLMEN TUNNIN PÄIVÄUNET, koko sakille. Siunausta!!!!

NOh.... reissuvihkossa lukee, että huomena prinsessa päivä. SAA LAITTAA PRINSESSA-ASUN! 

Saa! MInä mietin pääni puhki, koska tytär haluaa SINISEN prinsessa mekon. Tuossa olisi ompelukone , sakset ja langat.. mutta mistä mä sen sinisen.. Odotankin lisää siunausta.. tai että kukallinen kelpaisi....

valoa näkyvissä

Mitäpä sitä äiti tekisi "vapaapäivänsä" aamuna.. muuta kuin istuisi koneella selaamassa vanhoja valokuvia edellisvuosien jouluista!!!! Tänä aamuna herätessä, vesisateenropinasta huolimatta, alkoi jotenkin tulevan joulun lähestyminen tuntua todelliselta! En voi käsittää, mistä se tulee.. joka vuosi??? Ja tuntuu yhtä ihanalle. Lapsekkaan suloiselle ja herkälle....

 Se tulee yhtä varmasti kuin aamu, jokaisen, valvotunkin yön jälkeen. Hiipii mielen sopukoista mukanaan muistoja ja tunteita.

Koskaan ei voi etukäteen tietää, millä repliikillä se aloittaa.. Varmaa on vain se, että yhäkkiä huomaan olevani keskellä väreilevää ihanuutta. Sydän täynnä putkahtelevia asioita. Uusia ja vanhoja!

JA sitten, jokaikinen kerta, Mahailia Jackson, syvällä äänellä, pyhästi ja varmasti, riipaisee tunteeni auki. "Holy night.."

Olen nähnyt valon! Joulun valon! 

Tuoksukynttilässä kanelia ja kardemummaa..

Sadunkertoja

"Tämä tarina kerrottiin kauan, kauan sitten, ammoisina aikoina, ennenkuin kukaan oli kirjoittanut ensimmäistäkään satua tai tarinaa paperille.

Silloin, kun susien ulvonta pohjoisten tuntureiden laella tiesi talven vihdoin koittaneen  ja pimein hetki vuodesta oli käsillä.

Juuri silloin kipusi kaikista kirkkain tähti yötaivaalle. Kirkkain ja pienin. 

Kuu nyökkäsi auringolle ja aurinko niiasi. Ja ne aloittivat tanssin yhdessä tuntureiden yllä.

Siitä syntyivät revontulet ja taika ja kaikki pohjoisen pallonpuoliskon sadut saivat alkunsa.

Oletko sinä valmis kuuntelemaan tämän sadun?"

*****

Näillä sanoilla alkaa meidän ikioman nukketeatterin käsikirjoitus.... ELi sadunkertoja on taas vauhdissa! Näyttelijät valittu. Pari hahmoa suunniteltu paperille. Ne odottavat toteutusta.. JA musiikki alkaa pikkuhiljaa soimaan ajatuksissa... Ensi-iltaan on aikaa reilu kuukausi!

Kyllähän tämä tästä! 

Ruma remontti

Ei, ei ei.. vaikka miten päin asiaa katsoisi, niin remontin keskellä koti on ruma. Kuulitteko: RUMA!

Olen koittanut kaikin keinoin laitella sitä sun tätä kynttiläkippoa ikkunoille.. Pestä niistä ikkunoista pois kärpäsen paskoja ja vaihtaa puhtaampia verhoja, niin silti. Aina se keittiön kammotus tuolta näkyy. Vilaukselta. Ohimennessä.. ainakin vessareissulla.

Ajattelen, että eräänä päivänä meillä on vihdoin kaunis tai edes tavallinen keittiö... mutta hitto, näillä työnäytteiden nopeuksilla saa uuden kaasulieden suhinaa odotella....

hyi v***u

Lapsi se sentään löytää jokaikinen päivä kaikkea kivaa ja seikkailuun kirvoittavaa. Nyt on rakennettu alas pudotettuihin kaappeihin leikkikoti. Jossa nukkuvat puolitusinaa apinaa, karhua, pupua, vauvaa.. kaikki omien peitteidensä alla. Siellä se tyttö lukee niille iltasadut ja laulaa LapinÄidin Kehtolaulut onnellisena.... Hyvä niin...

*****
Tällaista sinne keittiöön olisi tulossa:

tästä tuo allas, laatoitus, hyllyt ja tasot

Meidän hyllyt vaan tulevat leijumaan vaijerin varassa ja laatoitus tulee kattoon saakka.. Laattana 15x15 valkoinen varasto laatta.... Liesitaso menee "nurkkaan"..

jotenkin tälleen, kulmaan...
paitsi ei tietenkään näin...

näin ne tulevaisuuden kattilat sitten porisevat...

JA lopulta meillä on ihanaa... 

Sitä odotellessa jatkan haaveksimista ja koitan irvistellä tuon raadellun keittiön ovella.

Nyt olohuoneeseen lisää kynttilöitä ja pöydälle suuremmat viinilasit!

JA niin.. onhan minulla aina salainen puutarhani ja mielikuvituksen maailma.. Että ei kai tässä niin järkyttävää hätää olekaan?

Rytinällä hiljalleen

Tänä aamunan ei tosiaankaan tarvinnut lasta kauemmin herätellä. Parin torkkuhälytyksen hiljentämisen jälkeen vetäisin verhot syrjään ja taisin ihan huutaa, että ULKONA ON LUNTA!!!!

Ja sen tien heilahti kissankuva peitto pikkusängystä lattialle ja tyttö perässä! "Saanko tehdä heti lumipalloja?"

"Saanko laittaa lumipuvun päälle?"

"Saanko katsoa Pingua ja syödä samalla aamiaista?"

Saat.

Saat.

Saat.

Ja sinne menivät. Isä ja tyttö ensimmäisisille lumen peittämille teille. 

Tosin isi joutui siinä unisilmäisenä möyrimään talvirenkaat autoon ennen lähtöä.

Minä jäin tänne. Kotiin. Nautin omasta rauhastani ja ikkunantakana aukeavasta, silmiähivelevästä valoisuudesta! 

Omasta maailmastani.

Villasukista. Villatakista. Musiikista. Auringosta.

Kahvista. Banaanimuffinsseista...

Ja jossakin, sadun ja toden rajamailla, mennikäiset ripustelevat valojaan meidän takpihalle. Huomasin ; )

Auringon muna

Askartelua ja paskartelua. Rentouttavaa ja hauskaa ajankulua pienille ja suurille käsille. Eikö niin? Ja sitten työn valmistuttua voi vain olla ylpeä omasta osaamisestaan.

Tässä kävi näin.

Olen jo monena syksynä ihaillut toisten blogeissa niitä ihania langoista ja liisteriliimasta ilmapallon päälle tehtyjä valopalloja. Mielessäni nimennyt ne auringon-munaksi ja ajatellut, että ehkä, jonain päivänä meilläkin on sellainen. Omatekoinen. Juuri niitä... paljon. siellä ja täällä. Valaisemassa kaamoksen pimeitä iltoja.

Niinpä eräänä syksyisen synkkänä sade iltana nosti pirtin pöydälle ämpärillisen remonttihommista jäänyttä valmista liisteriä.... Sinne vaan käpälät kylmän ja lilluvan liisterin sekaan. Lankaa sormien välistä sulavasti puolipehmoisen ilmapallon pintaan. Reipas tyttäremme ei enää askartelun edetessä ollut kovinkaan reipas.. Tuntui, että koko askartelu  muuttui kieppi kiepiltä paskarteluksi. Ilmassa tunnelma kiristyi ja jalkojen alla laminaatti muuttui uhkaavasti liukkaaksi ja kiiltäväksi. Liiteri napsui sukkien alla. Vituttihan se..

Epäonnistumisen mahdollisuus kasvoi myös tavaran kuivumista odotellessa. Pallot löllöttivät viileän märkänä eteisen kattokruunussa kolme päivää..

Kunnes.. kerran ohi mennessä sohaisin ja se kopsahti! VALMIS! Sakset peliin ja ilmapallot pois. Joku kertoi että se käy näppärästi vetäisemällä. Meillä näpräsin sitä kynsillä irti koko pikkukakkosen ajan. Joo.. varoin herkkää ja haurasta pintaa....

Ja kuinka ollakaan... kun antaa kameran kolmevutoiaalle (pian kolmevuotiaalla) ja saatesanoiksi, että kuvaappa nyt meidän HIENOT valopallot... Niin onnistuuhan se! Kertakaikkiaan! 

Löytöjä... löytöjä!

Kirpputoreilla on tullut viimeaikoina koluttua kiitettävän usein. Sen sijaan todellisten löytöjen määrä on supistunut huomattavasti.

Johtuneeko se sitten siitä, että oman lapsen kokoiset vaatteet ovat nopeakiretoista kulutustavaraa ja juuri meidän kokoluokkaa tuntuisi enää löytyvän vain kauppojen hyllyiltä. Kauppojen hinnoilla.

Tosin muutama mukava löytö on tullut vastaan vaatepuolella. Kuten hopeiset juhlaballeriinat tulevan joulukauden juhliin. Ja monenmonen kiertelyn jälkeen sain suhteellisen edullisesti pari kaunista talvihaalaria. Enää vaan noiden vaatteiden kuvaaminen ei tahdo innostaa samalla tavalla kuin joskus ennen. Rätti kuin rätti.

Tämän kerran, eilisen kaartelun tuloksena, sain KAHVIKUPIT! Mokkakupit 6 kpl peräti 2 € koko setti. Pakkohan ne oli ostaa ja tuoda kotiin, vaikka olivatkin pakattu ihan perseisen näköiseen keltaiseen plastikka pussiin... joka herätti inhoa..vaikka päällä lukikin kuluneesti että IKEA. (ehkä huijausta..) Kipot meinaa olivat alunperin aivan jostain muualta kuin ikeasta....

Noh... kupposet ajattelin Venlan tulevaan leikkimökkiin kauniina ja oikeana elementtinä. Ne ripustettaisiin kermanvalkoisella maalilla maalattuun puunaulakkoon. Tiskipöydän yläpuolelle... Ikkunoissa hulmahtelisivat ruudulliset verhot.. Ja kuistilla kukkisivat fuksianpunaiset pelargoniat...

Isäntä sitten illalla näkee ostokset ja kiittää! KIITTÄÄÄÄÄ! Voitteko käsittä?!?!?!?

Hänen mielestää meiltä onkin aina puuttunut tuollaiset ihanat mokkakupit. Että KIITOS!

Illalla  testasimme suosikkikippoja tytön kanssa.. ja niimpä nuo jäävätkin avan oikeaan käyttöön. Sen pituinen se.

Äidin kupissa rommitee. Lapsen kupissa lämmin maitokaakao

Suloinen kokoero. Melkein samikset.

Ja hyvältä se maistui omankokoiseta kupposesta!

Parin kuvan verran

Tämä kirjoitus voisi alkaa myös sanoilla: mitä isot edellä, sitä pienet perässä!

Meillä on täällä kodissa pieni remonttiprojekti. Voisi kai oikemammin jo alkaa luonnehtimaan tätä ikuisuusprojektiksi.. mutta mutta. Olkoon nyt sitten vain selkeästi KEITTIÖ AJAN TASALLE-projekti.

Ammatti-ihmisenä ole sitä mittaillut ja asiantuntevasti siirrellyt ajatuksia ja mittoja paperille. Mielessä kaikki on jo valmiina. Mielikuvituksen siivin olen uudessa keittiössämme jo parit aamiaiset ja päivälliset nauttinut... Kutsunut vieraita lamppumme alle viinille ja paistanut pihvejä uudella, viisiliekkisellä, kaasulla koko pesueelle...

Noh, eilen saimme laattaojen määrän laskettua.. Tuliahn noita vuorattavia neliöitä ihan riittävästi... Siirsin puoliksikolutut pohjapiirustukset luonnosvalmiudessa paperille... Ja tyttäremme, kuinka ollakaan... miettii siinä viereisellä tuolilla mittaviivain kädessä jääkaapin paikkaa.. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Oikeasti! Katsokaa vaikka!

mittakaavassa 1:25
pohja 4000 x 4500
huom!! puuliesi ja hormi...
ja pari suurehkoa ikkunaa..

Maanantai on meidän sunnuntai!

Kun sunnnuntai-iltana on lepuuttanut kroppaansa kotisaunan lauteilla pitkään ja hartaasti, niin maanantai aamuna herätessä luule, että on OIKEASTI sunnuntai.

Sitä keittelee aamukahvitkin niin tunteella....

Ja lapsen kanssa ulkoileminen tapahtuu suurella sydämellä...

diipadaa.... Ei vaan ihan tosissaan, jotenkin on niin sunnutai-olo!

Venlan kanssa päiväretki tuohon oven eessä aukeavaan metsään oli ihana! Aurinkoa ja sopivasti tihkusadetta. Vuorotellen.

Ja sieniämpäri mukana, tietysti! Saalistakin tuli vissiin litran verran! Suppilovahveroita, jotka heti kotiin päästyä laitettiin pannulle. Ja yllätys. yllätys... lapsi söi ensimmäisen kerran sieniä. Omasta vapaasta tahdosta ja halusta. Pyysi lisää ja kehui hirveän hyväksi!

Mutta matka jatkuu:

 Äitiiii... mä en taida enää jaksaa kiivetä, enkä kävellä...

Äitiii... mun pitää ensin hiukan miettiä...

Koti jäi aika kauaksi alarinteeseen... ehkäpä tuonne löydetään vielä takaisin....

Ja yllättäen, kesken sammalikossa puikkelehtivan polun, mitä mitä mitä...
Tähänpä se meidän reissu sitten tyssäsi... Vaan ei se mitään! Metsä on täynnä jännittäviä ja mielenkiintoisia leikkipaikkoja!

Ja kotiinkin löydettiin. Hetken piti kuunnella, että mikäs se täällä murisee???

Murina tuntui tulevan kovin läheltä.... 

OMA NÄLKÄINEN VATSA!!!

RUOKAAA!!!

Aika pysähtyy

"sunnuntaina sataa aina, taas on sunnuntai.."  Kylläpä on tutuksi käynyt tuo Rautavaaran kappaleen fraasi näinä päivinä. 

Pihamaa näyttää kovasti syksyiseltä ja kurkiparvien muuttaja levähtelevät navetan takan olevalla pellolla. Ilma on sakeana lintujen kirkunaa ja syksyn tuoksua. Ja seuraavassa hetkessä kaiken peittää hiljaisuus, odotus.

Me, täällä talossa sisällä, siirtelemme tekemättömiä askareita toisten, tekemättömien, tieltä huomiselle ja iltapäivälle... ja  mihin milloinkin, pois kiireempien edestä. Aivan selvästi havaittavissa pienoista haaveilua talviunista...

Aamut alkavat yhä hämärämpänä.... ensimmäiset villasukat jo kudottuina valmiksi jalassa. Pari uutta, lämpöistä pipoa odottaa korissa eteisessä. Tulkoon viimat ja tuiskut.. kunhan ensin on pitkä ja kaunis syksy!

Sanoin ja sävelin rakkaudesta

Välillä sitä miettii omien vanhempien tekemää kasvatustyötä suhteessa iteensä ja sen vaikutusta koko elämälle... Olisinko minä valinnut toisin, jos... Olisivatko jopa ystäväni olleet erilaisia? Olisinko minä ollut erilainen ihminen ystävilleni? Mikä minusta olisi tullut , jos olisin saanut opisekella sitä ja tätä ja tuota?

Olisin. Ja jos niin olisi en tietäisi tästä nykyisyydestä mitään.. Olisin se, joka minä nyt en ole! Hassua. Ehkä en edes pysähtyisi miettimään elämän ohikiitäviä asioita. Ehkä en tuntisi herkkyttä ja kauneutta. Ehkä en näkisi kipua, tuskaa ja haurautta.

NÄitä pohtiessa aloin eräänä päivänä toivoa, että en tekisi samoja pieniä erheitä omassa haasteessani, omien lasteni kanssa, kuin vanhempani aikoinaan. Että muistaisin kannustaa. Olla rohkaiseva. Että muistaisin palkita ja ojentaa. Että arvostaisin heitä, heinä hienoinan ihmisinä itsenään. Oiii... mitä sanahelinää ja oiiii, miten totta! 

Ja näitä ajauduin pohtimaan, kun katselin omaa isääni soittamassa pianoa pienen tyttäremme kanssa! Miten suloista ja kaunista. Yhdessä selasivat lastenlaulukirjaa ja tapailivat tuttuja ja vieraita melodioita. Pienet ja siloiset kädet ja suuremmat, ryppyiset kädet. Sukupolvien ketju... tuolla samalla tavalla olen minäkin soittanut hänen kanssaan... vuosia, vuosia sitten. Olin isin-tyttö. Ehdottomasti.

ORGANICALLY

Rohkaisin mieleni ja heräsin ennen herätyskelloa. Perseelleenhän se päivä siitä meni. 

Koita ite mennä tuhannella mukavalla asialla puolinuhaisen kolmevuotiaan kanssa paikallisessa kauppakeskuksessa... Kun ensimmäinen tenkkapoo iskee KIRJAKA

UPAN kassalla: "äiti tuo on ihan paska!" (oli kysen prinsessankuvaisesta aa-neljä kansiosta päiväkotiin..)

 Siitä sitten Buffaan muka rauhallisin mielin kahville ja jätskille, niin eihän tuota saanu siitä anemian esiasteen leikkipaikasta pois. (Kirosana, puoliääneen, itseltä)

 "sinisessä" vessassa sensijaan on AIVAN MAHTAVAA PISSIÄ. (jees) Ja elukkakaupan karvaiset GErbiilit.. nih.. suloisiahan ne.... 

Kirppiksellä tapeltiin RIKKINÄISISTÄ tenavien paristokäyttöisistä sähkömukakitaroista.... 2 ja 3 €, mut rikki mikä rikki. (kirosana, sihisten, iteltä) 

MAKKARAPERUNAT maistuivat. Kermaisia makkaroita, kuulema! JA nyt HÄN nukku ja minä maistan hiukan tätä.. isännäle ja emännälle illaksi tarkoitettua viiniä: (jospa se nutturankireys höllääntyisi )

 Kynttilät tiimari, ale 40 %, viini Alko, luomuviin Fuzion malbec Argentina, lasi Prisma HOUSE-sarjaa, vihreä. Pöytäliina Maxi-kirppis 2€.  

KYLLÄHÄN ME SE KIVA AA-NELJÄ KANISO SITELTÄ REISSUTA SITTEN LÖYDETTIIN. Piti ehtiä ja koluta kolme kauppaa, että neidille kelpasi. Lopulta kävi niin, että hänen ylhäisyytensä löysi SULOISEN sateenvarjon.. Sen lumoissa minä, äiti, sain valita se kyseisen päänvaivaa tuottaneen kansion ja tarroja... (vihreä kansio ja vihreitä, kimaltelvasiipisiä perhosia..)

En silti hoksaa, että missävaiheessa ne uudet kukkakuvioiset sakset ovat auton takapenkillä lähteneet irti kaupan pakkauksesta ja silpunneet uuden tarra-arkin suikaleiksi.... Noh... se selvinnee tai jää selviämättää!

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja illalla taas saunaan! Luonnollisesti!

Enkeleitä ja keijukaisia

Tätä päivää olen salaa ja hiljaa odotellut.. Tätä, että pieni tyttäremme ylettyy saunanoven kahvaan ja vetää oven kiinni könytessään ylälauteelle. 

Tätä, että pieni käsi vapisevan tarkalla ja tarmokkaalla otteella ohjaa maitopurkista lorottavan maitovirra suoraan mukiin. Kaatamatta, sotkematta, läikyttämättä.

Olenko? Oikeasti? En ole. Nämä asiat vaan tapahtuvat ja yhtäkiä huomaan, että lapsemme lähetyy huikeaa kolmen vuoden ikäpylvästä ja hänen kuuluukin selviytyä erinäisistä asioista itse!

Noh.. nämä asiat sisäistettyäni ja sen pienen vauvakuvajaisen karistettua mielestäni, huomasin odottavani asioita, joita kolmevuotiaat myös havittlevat.

Roolileikit. ROOLILEIKIT! RooliLeikit!

Yhdessä klikkailimme netin ihmeellisestä maailmasta pienen siivun pukuloistoa. Tällä kaikella saa mielikuvituksen siivet lentämään..... ja satu muuttuu todeksi. Tyttönen prinsessaksi, keijukaiseksi ja enkeliksi.

Katsotaan... aika näyttää suriseeko meidän ompelukone vai kiliseekö nettikauppa Punanaamion kassa.....!

Tavallista onnea

jOS minulta kysytään: "mitä on onnellisuus?" Jään miettimään ja vastaan jotain ympäripyöreää, niinkuin useimmat meistä. Miettimättä asiaa oikeastaan sen syvemmin.

Hm. Ja tarkemmin ajateltuna..niinhän se onkin. Ympäripyöreä, sen kummemmin spekuloimatta.

Se muodostuu asioiden yhteisummasta. Jokainen päivä, hiukan eri tavalla.

Tänään onni on lämpöiset villasukat. Ja sukkapuikkojen kilkatus, kun niissä valmistuvat ne uudet ja kauniimmat villasukat.

Se, että lapsi nukkuu tyytyväisenä pitkiä päivuniaan. Ja se, että saan juoda kahvini rauhassa.Ja kirjoittaa rauhassa... (viikata pyykkiä, tiskata..)Kuunnella sateen ropinaa peltikatolla.

Se, että keittiön puuliedessä palaa valkea. Ihan vain tunnelmasyistä.

Lämmin koti hämärtyvässä ja synkän syksyisessä, tuulisessa iltapäivässä on tavallista onnea! 

Laittaisiko sitä illalla vielä saunan lämpenemään? Heittäisi kiukaalle tervantuoksulla terästettyä löylyvettä ja loikoilisi pitkään ylälauteella, jälkilöylyissä ...

... ja vuoteeseen puhtaat lakanat!

Minusta tulee isona..

Pysyn vielä tovin aiheessa: lapsuus! Oma äitini on kyllästymiseen saakka kertonut tarinaa siitä, kuinka minä olen pienen pienenä suunnitellut tulevaisuutta.
Että olen pötkötellyt pikkuisen punaisen talon, pikkuisessa tuvassa vatsallani ja piirrellyt kaikki sanomalehden reunat täyteen hattuja.. Hattuja..HAttuja ja uusia hattuja...

Että olen niiden hattujen sisään piirrellyt isäni tukkikynällä tytönpäitä... Ja kysyttäessä vastannut, että MINUSTA TULEE ISONA VANHOJEN HATTUJEN KORJAAJA!

Iso tuli, mutta ei hattujen korjaaja.. Sen sijaan uusia hattuja on tullut tehtyä lukuisa määrä. Harrastuksena, ei ammattina.


 Ja niiden tekemisen riemusta en malta varmasti koskaan luopua.

Tämmöinen syntyi eilen.. ei vaan toissapäivänä. Materiaali taas se vanha tuttu Jyskin tarjous fleesihuopa... pari vanhaa nappia ja kieppi jotain ylijäämä kirjontalankaa, koristetikkauksiin. Koristetikkaukset ovat sitten todella aitoa käsityötä!!! Kera neulan ja parsinlangan...

Malli syntyi tytön päätä mittailemalla ja kaavat serla-arkkia silppuamalla... JA toiveena oli että, "TEE ÄITI RUSETTIHATTU!"  Lämpöinen hatusta tuli, kun ompelin siitä kaksinkertaisen! Saa nyt sitten nähdä, jääkö tuo käyttöön vai onko vain tilapäinen mielenhäiriö jollakin hätäisellä kauppareissulla. 

Tämmöstä tälläkertaa. Ja nyt laitan neljälle puikolle kymmenen silmukkaa per kilkutin ja alan kutomaan villasukkia syksyn viimoihin. Harmaata, lilaa tummana ja vaaleana, keltaista ja oranssia. Revontulisukat, sanoi lapsi! Oh, yeah!

PS. Muistatteko laulun "Liisa ihmemaassa!" Siinähän lauletaan, että hatuntekijällä juhlat jokainen päivä on! 

Hieno nainen

Muistatteko, silloin kun oltiin pieniä tyttöjä?
Muistatteko, kun salaa koluttiin äidin vaatekomerolla. Haparoitiin ja huiskittiin.. aivan sinne kaapin perukoille, missä äiti säilytti piilossa pyhäkenkiä. Kirkkokenkiä. Niitä korollisia... syntisen punaisia remmikenkiä.
Niitä, joihin ei saanut missää nimessä, eikä selkäsaunan pelossa, koskea. Muistatteko miten korkeaksi kasvoi. Yletti valokatkaisijaan ja peilin alareunaan. NE, äidin korkokengät jalssa. Salaa.... sillä aikaa, kun äiti kitki kasvimaan porkkanoista rikkaruohoja hikihelmi nenänpäässä ja kirosi paarmoja ja pelkäsi, että tytöt tekevät pahojaan.... Muistatteko? Sillä aikaa olimme prinsessoja. Hetken. Salaa.

Minä muistan yhä sen tunteen. Ja kuinka tuoreena se eteeni tänä aamuna nostettiin. Hymystä naama loistaen ja itku ja nauru kurkkuun sekaisin juuttuneena, kaivoin esiin kamerani... Lapseni oli löytänyt itsestään sen saman sisäisen prinsessan. Hienon naisen. Ja näytti ihanalta. Äidin korkokengissä, mutta ei salaa, vaan julkeasti kopsutellen pitkin kodin huoneita... "Katso äiti, katso!"

super mama

Olipa kerran äiti, joka sai ensimmäisen vapaan aamupäivän moneen.... ( kolmeen) vuoteen! Näin alkaa tämä tarina ja jo heti tunnistan siitä itseni, joten päätänkin siis kirjoittaa itsestäni. Kuinka yllättävää!

Siis, tää juttu  menee näin. Isi ja tytär pakkautuivat aamulla autoon. Suukottivat ja vilkuttivat kotiin jäävälle äidille. Kaarsivat autolla navetan kulmalta hiekkatietä näkymättömiin ja äiti jäi portaille pyyhkimään silmiää essun liepeesee.... Pihakin näytti niin tyhjältä... ja talossa huokaili hiljaisuus, joka tuoksui edellisyön lämmölle.

Utelias naisihminen kun on, niin eipä siinä muuta kuin kahvia kuppiin ja tuumimaan miten päivänsä .. ne auvoiset kolme ja puoli tuntia saisi kulumaan. Ensin seikkailua intervepin ihmeellisessä maailmassa.... ja imurin ääntä muistuttava seireeni kuiskii olkapäällä :LAISKA LAISKA LAISKA...

Sen verran perkeleellisesti kuiski, että päätin heittää matot pihalle ja LUUTUTA lattian. Ei siis imuria. Juutuupista jatsia ja soulia ja kaiken maailman konserttikiertueita Saksan- ja Ranskanmaalta. Jo alkoi koti kiiltämään. Ja mamma tepsutteli itsenäisen naisen perheonnella koko huushollin alta aikayksikön...

JA loppuhuipennus tähänkin tarinaan. Itselle vielä kannullinen ihanaa, tuoretta kahvia ja YKSI eilen leivottu aprikoosi muffinssi. Vain yksi, koska oli yöllä nähnyt itsensä unessa hoikkana ja se oli näyttänyt hyvältä.. Paremmalta kuin vanhoissa valokuvissa koskaan.

Ja reali-ajassa: kalasopan mehevä, pippurinen ja voinen tuoksu, täyttää puhtaan kodin. Kohta se auto kaartaa samaa hiekkatietä navetan kulmalta pihaan. Tulevat kotiin. Äidin lieden lämpöön... Puuliesi kyllä hiukan tupsii ja savuttaa, mutta savun tuoksuhan on kotoisaa. Sen pituinen se.

Fiilsitellen.. tästä se lähtee ja tähän se tulee.. tunnelma, ennen kaikkea!

Soppa-ainekset ojennuksessa. 

Tosi siistii. Enenmpää ei viiti fiksailla. 

Lopulline silaus. Keittiön työtason munapurkissa pitää aina olla tuoreita kananmunia. Jos vaikka alkaa tekemään mieli leipoa.


Tulisivat jo!!!

Syksy maistuu mufinsseissa

Hei! Olen aina painottanut, että minun blogiini EI tule kakkureseptejä, eikä muitkaan vinkkejä siitä, miten saadaan eväs maistumaan vielä paremmalta kuin TEILLÄ....

Nyt kuitenkin on aivan pakko turinoida, koska yllätin itseni omatekoislla muffeleilla.. (kuten tytär asian ilmaisee)

Kaapissa oli tietenkin kaikkea tarvittavaa, kuten jokaisessa perheessä aina on :) Tongin niitä jauhopussin rippeitä otsaryppy varjona silmien päällä... 

Ja näistä aineista kuulkaa tuli herkut väännettyä:

n.3 dl VEHNÄJAUHOA

n.2 dl SOKERIA

ehkä 2 tl LEIVINJAUHETTA (purkin pohjalla oli se)

2tl VANILJASOKERIA (tiedän, mittasin)
5 rkl O´BOY-kaakojuomajauhetta

1,5 dl KERMAA (toissapäivästä jäi)

2 MUNAA (naapurilta, pikkumunia)

suunnilleen 150 g VOITA (päätin sulattaa)

1 dl KAHVIA (pannussa kylmää aamukahvia)

n 3 dl SEKAHEDELMÄ KUUTIOITA 

(tuli siitä pussista minkä saksilla silppusin taikinaan)

pikku putkilo ROMMI-AROMIA

(ostettu viimejoulun leivontaan Lidl-kaupasta)

200 asteinen uuni ja n. 10 min.

JA aivan käsittämättömän hyviä muffeleita tuli! Ekas kaikki kuivat aineet sotkotin kipossa ja sitten sinne summamutikassa/järjestyksessä nuita kosteampia asioita. 

Oisin kyllä kuvankin ottanut jos olisin tajunnut ennen viimestä muffelia syödessä, että aion reseptin julkaista! Mutta ottakaa te kuvia, jos uskallatte tällä ohjeella yrittää herkkuja taikoa! 

Ihanaa oli se ettei tarvinnu sähkövatkainta kytkeä töpselin reikään. Pelkällä puukapustalla sekoittelin.

ps. teksti oli nyt ihan sen takia iso, että olis hiukan vaihtelua tässä julkaisussa, kun ei niitä kuviakaan nyt tullu otettua....

Hei, me leijaillaan!

Tänään, täällä, on tuuli pyyhkinyt pilvillä taivasta eilistä sinisemmäksi.

Lakaissut sänkipeltoa ja varistellut omenoita puista.

Koittanut pelotella tihkusateella ... pysymään ihmisiä sisätiloissa.

Siinä se myös kolisutteli sähkölankakieppiä talon seinään ja sai äidin innotumaan!

"Nyt, perhe kallis loppui sisällä makoominen! Mars pihalle ja pipot päähän!"

"Miltä kuulostaa muovipussileija?". "JEEEE, hyvältä", sanoi pikkusisko. Ja niin me ensitöiksemme pistimme kokoon äidin ja tyttären strömpsöön olohuoneen pitkälle pöydälle.

Tarvikkeet: 

-teippiä

-muovipussi

-nauhaa tai lankaa

-jotakin koristeeksi kelpaavaa

Valmista tuli tuossa tuokiossa. Sitten vaan huivi tiukasti päähän ja heittäydyimme tuulen vieteltäväksi. Virveli toimi mainiosti pikkutytön leijanlennätys koneena.... Hauskaa oli! Tehkää perässä!