Hieno nainen

Muistatteko, silloin kun oltiin pieniä tyttöjä?
Muistatteko, kun salaa koluttiin äidin vaatekomerolla. Haparoitiin ja huiskittiin.. aivan sinne kaapin perukoille, missä äiti säilytti piilossa pyhäkenkiä. Kirkkokenkiä. Niitä korollisia... syntisen punaisia remmikenkiä.
Niitä, joihin ei saanut missää nimessä, eikä selkäsaunan pelossa, koskea. Muistatteko miten korkeaksi kasvoi. Yletti valokatkaisijaan ja peilin alareunaan. NE, äidin korkokengät jalssa. Salaa.... sillä aikaa, kun äiti kitki kasvimaan porkkanoista rikkaruohoja hikihelmi nenänpäässä ja kirosi paarmoja ja pelkäsi, että tytöt tekevät pahojaan.... Muistatteko? Sillä aikaa olimme prinsessoja. Hetken. Salaa.

Minä muistan yhä sen tunteen. Ja kuinka tuoreena se eteeni tänä aamuna nostettiin. Hymystä naama loistaen ja itku ja nauru kurkkuun sekaisin juuttuneena, kaivoin esiin kamerani... Lapseni oli löytänyt itsestään sen saman sisäisen prinsessan. Hienon naisen. Ja näytti ihanalta. Äidin korkokengissä, mutta ei salaa, vaan julkeasti kopsutellen pitkin kodin huoneita... "Katso äiti, katso!"