Rytinällä hiljalleen

Tänä aamunan ei tosiaankaan tarvinnut lasta kauemmin herätellä. Parin torkkuhälytyksen hiljentämisen jälkeen vetäisin verhot syrjään ja taisin ihan huutaa, että ULKONA ON LUNTA!!!!

Ja sen tien heilahti kissankuva peitto pikkusängystä lattialle ja tyttö perässä! "Saanko tehdä heti lumipalloja?"

"Saanko laittaa lumipuvun päälle?"

"Saanko katsoa Pingua ja syödä samalla aamiaista?"

Saat.

Saat.

Saat.

Ja sinne menivät. Isä ja tyttö ensimmäisisille lumen peittämille teille. 

Tosin isi joutui siinä unisilmäisenä möyrimään talvirenkaat autoon ennen lähtöä.

Minä jäin tänne. Kotiin. Nautin omasta rauhastani ja ikkunantakana aukeavasta, silmiähivelevästä valoisuudesta! 

Omasta maailmastani.

Villasukista. Villatakista. Musiikista. Auringosta.

Kahvista. Banaanimuffinsseista...

Ja jossakin, sadun ja toden rajamailla, mennikäiset ripustelevat valojaan meidän takpihalle. Huomasin ; )