ORGANICALLY

Rohkaisin mieleni ja heräsin ennen herätyskelloa. Perseelleenhän se päivä siitä meni. 

Koita ite mennä tuhannella mukavalla asialla puolinuhaisen kolmevuotiaan kanssa paikallisessa kauppakeskuksessa... Kun ensimmäinen tenkkapoo iskee KIRJAKA

UPAN kassalla: "äiti tuo on ihan paska!" (oli kysen prinsessankuvaisesta aa-neljä kansiosta päiväkotiin..)

 Siitä sitten Buffaan muka rauhallisin mielin kahville ja jätskille, niin eihän tuota saanu siitä anemian esiasteen leikkipaikasta pois. (Kirosana, puoliääneen, itseltä)

 "sinisessä" vessassa sensijaan on AIVAN MAHTAVAA PISSIÄ. (jees) Ja elukkakaupan karvaiset GErbiilit.. nih.. suloisiahan ne.... 

Kirppiksellä tapeltiin RIKKINÄISISTÄ tenavien paristokäyttöisistä sähkömukakitaroista.... 2 ja 3 €, mut rikki mikä rikki. (kirosana, sihisten, iteltä) 

MAKKARAPERUNAT maistuivat. Kermaisia makkaroita, kuulema! JA nyt HÄN nukku ja minä maistan hiukan tätä.. isännäle ja emännälle illaksi tarkoitettua viiniä: (jospa se nutturankireys höllääntyisi )

 Kynttilät tiimari, ale 40 %, viini Alko, luomuviin Fuzion malbec Argentina, lasi Prisma HOUSE-sarjaa, vihreä. Pöytäliina Maxi-kirppis 2€.  

KYLLÄHÄN ME SE KIVA AA-NELJÄ KANISO SITELTÄ REISSUTA SITTEN LÖYDETTIIN. Piti ehtiä ja koluta kolme kauppaa, että neidille kelpasi. Lopulta kävi niin, että hänen ylhäisyytensä löysi SULOISEN sateenvarjon.. Sen lumoissa minä, äiti, sain valita se kyseisen päänvaivaa tuottaneen kansion ja tarroja... (vihreä kansio ja vihreitä, kimaltelvasiipisiä perhosia..)

En silti hoksaa, että missävaiheessa ne uudet kukkakuvioiset sakset ovat auton takapenkillä lähteneet irti kaupan pakkauksesta ja silpunneet uuden tarra-arkin suikaleiksi.... Noh... se selvinnee tai jää selviämättää!

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja illalla taas saunaan! Luonnollisesti!

Enkeleitä ja keijukaisia

Tätä päivää olen salaa ja hiljaa odotellut.. Tätä, että pieni tyttäremme ylettyy saunanoven kahvaan ja vetää oven kiinni könytessään ylälauteelle. 

Tätä, että pieni käsi vapisevan tarkalla ja tarmokkaalla otteella ohjaa maitopurkista lorottavan maitovirra suoraan mukiin. Kaatamatta, sotkematta, läikyttämättä.

Olenko? Oikeasti? En ole. Nämä asiat vaan tapahtuvat ja yhtäkiä huomaan, että lapsemme lähetyy huikeaa kolmen vuoden ikäpylvästä ja hänen kuuluukin selviytyä erinäisistä asioista itse!

Noh.. nämä asiat sisäistettyäni ja sen pienen vauvakuvajaisen karistettua mielestäni, huomasin odottavani asioita, joita kolmevuotiaat myös havittlevat.

Roolileikit. ROOLILEIKIT! RooliLeikit!

Yhdessä klikkailimme netin ihmeellisestä maailmasta pienen siivun pukuloistoa. Tällä kaikella saa mielikuvituksen siivet lentämään..... ja satu muuttuu todeksi. Tyttönen prinsessaksi, keijukaiseksi ja enkeliksi.

Katsotaan... aika näyttää suriseeko meidän ompelukone vai kiliseekö nettikauppa Punanaamion kassa.....!

Tavallista onnea

jOS minulta kysytään: "mitä on onnellisuus?" Jään miettimään ja vastaan jotain ympäripyöreää, niinkuin useimmat meistä. Miettimättä asiaa oikeastaan sen syvemmin.

Hm. Ja tarkemmin ajateltuna..niinhän se onkin. Ympäripyöreä, sen kummemmin spekuloimatta.

Se muodostuu asioiden yhteisummasta. Jokainen päivä, hiukan eri tavalla.

Tänään onni on lämpöiset villasukat. Ja sukkapuikkojen kilkatus, kun niissä valmistuvat ne uudet ja kauniimmat villasukat.

Se, että lapsi nukkuu tyytyväisenä pitkiä päivuniaan. Ja se, että saan juoda kahvini rauhassa.Ja kirjoittaa rauhassa... (viikata pyykkiä, tiskata..)Kuunnella sateen ropinaa peltikatolla.

Se, että keittiön puuliedessä palaa valkea. Ihan vain tunnelmasyistä.

Lämmin koti hämärtyvässä ja synkän syksyisessä, tuulisessa iltapäivässä on tavallista onnea! 

Laittaisiko sitä illalla vielä saunan lämpenemään? Heittäisi kiukaalle tervantuoksulla terästettyä löylyvettä ja loikoilisi pitkään ylälauteella, jälkilöylyissä ...

... ja vuoteeseen puhtaat lakanat!

Minusta tulee isona..

Pysyn vielä tovin aiheessa: lapsuus! Oma äitini on kyllästymiseen saakka kertonut tarinaa siitä, kuinka minä olen pienen pienenä suunnitellut tulevaisuutta.
Että olen pötkötellyt pikkuisen punaisen talon, pikkuisessa tuvassa vatsallani ja piirrellyt kaikki sanomalehden reunat täyteen hattuja.. Hattuja..HAttuja ja uusia hattuja...

Että olen niiden hattujen sisään piirrellyt isäni tukkikynällä tytönpäitä... Ja kysyttäessä vastannut, että MINUSTA TULEE ISONA VANHOJEN HATTUJEN KORJAAJA!

Iso tuli, mutta ei hattujen korjaaja.. Sen sijaan uusia hattuja on tullut tehtyä lukuisa määrä. Harrastuksena, ei ammattina.


 Ja niiden tekemisen riemusta en malta varmasti koskaan luopua.

Tämmöinen syntyi eilen.. ei vaan toissapäivänä. Materiaali taas se vanha tuttu Jyskin tarjous fleesihuopa... pari vanhaa nappia ja kieppi jotain ylijäämä kirjontalankaa, koristetikkauksiin. Koristetikkaukset ovat sitten todella aitoa käsityötä!!! Kera neulan ja parsinlangan...

Malli syntyi tytön päätä mittailemalla ja kaavat serla-arkkia silppuamalla... JA toiveena oli että, "TEE ÄITI RUSETTIHATTU!"  Lämpöinen hatusta tuli, kun ompelin siitä kaksinkertaisen! Saa nyt sitten nähdä, jääkö tuo käyttöön vai onko vain tilapäinen mielenhäiriö jollakin hätäisellä kauppareissulla. 

Tämmöstä tälläkertaa. Ja nyt laitan neljälle puikolle kymmenen silmukkaa per kilkutin ja alan kutomaan villasukkia syksyn viimoihin. Harmaata, lilaa tummana ja vaaleana, keltaista ja oranssia. Revontulisukat, sanoi lapsi! Oh, yeah!

PS. Muistatteko laulun "Liisa ihmemaassa!" Siinähän lauletaan, että hatuntekijällä juhlat jokainen päivä on! 

Hieno nainen

Muistatteko, silloin kun oltiin pieniä tyttöjä?
Muistatteko, kun salaa koluttiin äidin vaatekomerolla. Haparoitiin ja huiskittiin.. aivan sinne kaapin perukoille, missä äiti säilytti piilossa pyhäkenkiä. Kirkkokenkiä. Niitä korollisia... syntisen punaisia remmikenkiä.
Niitä, joihin ei saanut missää nimessä, eikä selkäsaunan pelossa, koskea. Muistatteko miten korkeaksi kasvoi. Yletti valokatkaisijaan ja peilin alareunaan. NE, äidin korkokengät jalssa. Salaa.... sillä aikaa, kun äiti kitki kasvimaan porkkanoista rikkaruohoja hikihelmi nenänpäässä ja kirosi paarmoja ja pelkäsi, että tytöt tekevät pahojaan.... Muistatteko? Sillä aikaa olimme prinsessoja. Hetken. Salaa.

Minä muistan yhä sen tunteen. Ja kuinka tuoreena se eteeni tänä aamuna nostettiin. Hymystä naama loistaen ja itku ja nauru kurkkuun sekaisin juuttuneena, kaivoin esiin kamerani... Lapseni oli löytänyt itsestään sen saman sisäisen prinsessan. Hienon naisen. Ja näytti ihanalta. Äidin korkokengissä, mutta ei salaa, vaan julkeasti kopsutellen pitkin kodin huoneita... "Katso äiti, katso!"

super mama

Olipa kerran äiti, joka sai ensimmäisen vapaan aamupäivän moneen.... ( kolmeen) vuoteen! Näin alkaa tämä tarina ja jo heti tunnistan siitä itseni, joten päätänkin siis kirjoittaa itsestäni. Kuinka yllättävää!

Siis, tää juttu  menee näin. Isi ja tytär pakkautuivat aamulla autoon. Suukottivat ja vilkuttivat kotiin jäävälle äidille. Kaarsivat autolla navetan kulmalta hiekkatietä näkymättömiin ja äiti jäi portaille pyyhkimään silmiää essun liepeesee.... Pihakin näytti niin tyhjältä... ja talossa huokaili hiljaisuus, joka tuoksui edellisyön lämmölle.

Utelias naisihminen kun on, niin eipä siinä muuta kuin kahvia kuppiin ja tuumimaan miten päivänsä .. ne auvoiset kolme ja puoli tuntia saisi kulumaan. Ensin seikkailua intervepin ihmeellisessä maailmassa.... ja imurin ääntä muistuttava seireeni kuiskii olkapäällä :LAISKA LAISKA LAISKA...

Sen verran perkeleellisesti kuiski, että päätin heittää matot pihalle ja LUUTUTA lattian. Ei siis imuria. Juutuupista jatsia ja soulia ja kaiken maailman konserttikiertueita Saksan- ja Ranskanmaalta. Jo alkoi koti kiiltämään. Ja mamma tepsutteli itsenäisen naisen perheonnella koko huushollin alta aikayksikön...

JA loppuhuipennus tähänkin tarinaan. Itselle vielä kannullinen ihanaa, tuoretta kahvia ja YKSI eilen leivottu aprikoosi muffinssi. Vain yksi, koska oli yöllä nähnyt itsensä unessa hoikkana ja se oli näyttänyt hyvältä.. Paremmalta kuin vanhoissa valokuvissa koskaan.

Ja reali-ajassa: kalasopan mehevä, pippurinen ja voinen tuoksu, täyttää puhtaan kodin. Kohta se auto kaartaa samaa hiekkatietä navetan kulmalta pihaan. Tulevat kotiin. Äidin lieden lämpöön... Puuliesi kyllä hiukan tupsii ja savuttaa, mutta savun tuoksuhan on kotoisaa. Sen pituinen se.

Fiilsitellen.. tästä se lähtee ja tähän se tulee.. tunnelma, ennen kaikkea!

Soppa-ainekset ojennuksessa. 

Tosi siistii. Enenmpää ei viiti fiksailla. 

Lopulline silaus. Keittiön työtason munapurkissa pitää aina olla tuoreita kananmunia. Jos vaikka alkaa tekemään mieli leipoa.


Tulisivat jo!!!

Syksy maistuu mufinsseissa

Hei! Olen aina painottanut, että minun blogiini EI tule kakkureseptejä, eikä muitkaan vinkkejä siitä, miten saadaan eväs maistumaan vielä paremmalta kuin TEILLÄ....

Nyt kuitenkin on aivan pakko turinoida, koska yllätin itseni omatekoislla muffeleilla.. (kuten tytär asian ilmaisee)

Kaapissa oli tietenkin kaikkea tarvittavaa, kuten jokaisessa perheessä aina on :) Tongin niitä jauhopussin rippeitä otsaryppy varjona silmien päällä... 

Ja näistä aineista kuulkaa tuli herkut väännettyä:

n.3 dl VEHNÄJAUHOA

n.2 dl SOKERIA

ehkä 2 tl LEIVINJAUHETTA (purkin pohjalla oli se)

2tl VANILJASOKERIA (tiedän, mittasin)
5 rkl O´BOY-kaakojuomajauhetta

1,5 dl KERMAA (toissapäivästä jäi)

2 MUNAA (naapurilta, pikkumunia)

suunnilleen 150 g VOITA (päätin sulattaa)

1 dl KAHVIA (pannussa kylmää aamukahvia)

n 3 dl SEKAHEDELMÄ KUUTIOITA 

(tuli siitä pussista minkä saksilla silppusin taikinaan)

pikku putkilo ROMMI-AROMIA

(ostettu viimejoulun leivontaan Lidl-kaupasta)

200 asteinen uuni ja n. 10 min.

JA aivan käsittämättömän hyviä muffeleita tuli! Ekas kaikki kuivat aineet sotkotin kipossa ja sitten sinne summamutikassa/järjestyksessä nuita kosteampia asioita. 

Oisin kyllä kuvankin ottanut jos olisin tajunnut ennen viimestä muffelia syödessä, että aion reseptin julkaista! Mutta ottakaa te kuvia, jos uskallatte tällä ohjeella yrittää herkkuja taikoa! 

Ihanaa oli se ettei tarvinnu sähkövatkainta kytkeä töpselin reikään. Pelkällä puukapustalla sekoittelin.

ps. teksti oli nyt ihan sen takia iso, että olis hiukan vaihtelua tässä julkaisussa, kun ei niitä kuviakaan nyt tullu otettua....

Hei, me leijaillaan!

Tänään, täällä, on tuuli pyyhkinyt pilvillä taivasta eilistä sinisemmäksi.

Lakaissut sänkipeltoa ja varistellut omenoita puista.

Koittanut pelotella tihkusateella ... pysymään ihmisiä sisätiloissa.

Siinä se myös kolisutteli sähkölankakieppiä talon seinään ja sai äidin innotumaan!

"Nyt, perhe kallis loppui sisällä makoominen! Mars pihalle ja pipot päähän!"

"Miltä kuulostaa muovipussileija?". "JEEEE, hyvältä", sanoi pikkusisko. Ja niin me ensitöiksemme pistimme kokoon äidin ja tyttären strömpsöön olohuoneen pitkälle pöydälle.

Tarvikkeet: 

-teippiä

-muovipussi

-nauhaa tai lankaa

-jotakin koristeeksi kelpaavaa

Valmista tuli tuossa tuokiossa. Sitten vaan huivi tiukasti päähän ja heittäydyimme tuulen vieteltäväksi. Virveli toimi mainiosti pikkutytön leijanlennätys koneena.... Hauskaa oli! Tehkää perässä!