Maanantai on meidän sunnuntai!

Kun sunnnuntai-iltana on lepuuttanut kroppaansa kotisaunan lauteilla pitkään ja hartaasti, niin maanantai aamuna herätessä luule, että on OIKEASTI sunnuntai.

Sitä keittelee aamukahvitkin niin tunteella....

Ja lapsen kanssa ulkoileminen tapahtuu suurella sydämellä...

diipadaa.... Ei vaan ihan tosissaan, jotenkin on niin sunnutai-olo!

Venlan kanssa päiväretki tuohon oven eessä aukeavaan metsään oli ihana! Aurinkoa ja sopivasti tihkusadetta. Vuorotellen.

Ja sieniämpäri mukana, tietysti! Saalistakin tuli vissiin litran verran! Suppilovahveroita, jotka heti kotiin päästyä laitettiin pannulle. Ja yllätys. yllätys... lapsi söi ensimmäisen kerran sieniä. Omasta vapaasta tahdosta ja halusta. Pyysi lisää ja kehui hirveän hyväksi!

Mutta matka jatkuu:

 Äitiiii... mä en taida enää jaksaa kiivetä, enkä kävellä...

Äitiii... mun pitää ensin hiukan miettiä...

Koti jäi aika kauaksi alarinteeseen... ehkäpä tuonne löydetään vielä takaisin....

Ja yllättäen, kesken sammalikossa puikkelehtivan polun, mitä mitä mitä...
Tähänpä se meidän reissu sitten tyssäsi... Vaan ei se mitään! Metsä on täynnä jännittäviä ja mielenkiintoisia leikkipaikkoja!

Ja kotiinkin löydettiin. Hetken piti kuunnella, että mikäs se täällä murisee???

Murina tuntui tulevan kovin läheltä.... 

OMA NÄLKÄINEN VATSA!!!

RUOKAAA!!!