lapsen lapsen lapsen

Lapsen oikeuksienpäivä.

Jäätelöpäivä.

Suklaakakkupäivä.

Tikkaripäivä.

Kalapuikkopäivä.

Lihapullapäivä.

Sylipäivä.

Suukkopäivä.

Halipäivä.

Peuhupäivä.

Naurupäivä.

Hoitopäivä.

Leikkipäivä.

Lepopäivä.

Lupapäivä.

Ilopäivä.

Olopäivä.

Löhöpäivä.

Jätskipäivä.

Nimipäivä.

Syntymäpäivä.

Kurahousupäivä.

Villasukkapäivä.

Prinsessapäivä.

Prinssipäivä.

Lapsenoikeuksien päivä.

Luvan, rajan, olemisen ja rakkauden päivä.

sininen hetki

tänään, jälkeen sen sinisen heten, jonka olen lapselle opettanut, alkoi päivä. Sinisen hetken, joka siirtää varovasti yön pos päivän päältä ja tekee illansuussa saman toisin päin. sinisen hetken,joka on aidoimmillaan juuri marraskuun loppupuolella joulukuun alkuun. Se odotuksen aika, jolloin ei ihan vielä tehdä jouluaskareita, mutta mietitään jo, ja haalitaan tunnelman palasia. Pihalla jo varkain viritetyt valosarjat... Ne mitä viime vuodesta ehjänä säilyi ja sattui löytymään ovelista piilopaikoista.. Sellaisista piilopaikoista, joista ne "sitten varmasti ensivuonna heti löytyvät". Juu. Ja niiden piilopaikkojen etsimiseen ja tuumimiseen kuluu yleensä se viikko... Sinistä, verkkaista hetkeä sekin, koska hermostua ei passaa, ei. Ei ole mitään syytä.

Hermostua ei myöskään passaa kun lapsi, melkein neljä vee, on juuri sukeltanut joulupukkien, tonntujen ja lelukirjojen ihmeelliseen maailmaan. Kun hän silmät loistaen piirtelee punakynällä rinkuloita babybornien, barbien, ponien, prinsessan mekojen ympärille. Klikkailee ostossivujen luetteloita ja lähettää kaiken kuulema osoitteeseen joulupukki.fi. Ei pidä hermostua, ei vaikka ei kaikkia toiveita koskaan voisi toteuttaa! Pitää riemuita mukana odotuksessa ja toiveessa. Valmistautua taikaan, yllätykseen! Antaa mielikuvituksen lentää yhdessä toden kanssa. Siinä on mahdollisuus. Toive ja unelmat. 

Ja mitä itse.. hiljaa hiipivät pöydille taas kaikki reseptit, kirjat, lehdet... Suklaat, kynttilät .... Samalla kun mietin laittaako ensin pyykkikoneen vai petaako sängyt? Meneekö suihkuun nyt vaiko aamurutiinien jälkeen? Samalla mieli seikailee lapsen lailla jo joulukattauksessa ja ikkunaverhojen vaihdossa. Huomaa klikkailevansa tunnelmaan sopivaa musiikkia ja vahingossa joutuu niistämään nenääkin.

Sininen hetki. sisälläni. Onneksi ei vielä tarvitse kiiruhtaa! 

Karkki vai Kepponen.

Silivati seilaaa, silivati seilaa. Vapaa päivä vietettiinkin sitten autonratissa. Tammela-Huittinen-Sastamala-Urjala-Forssa-.... Isi haki hiukan ajettavia sitikan varaosia ja me tytöt olimme kakkoskuskeina. Menomatka sujui lennokkaasti maisemia katellen ja NIITÄ suklaapatukoita syöden. Takapenkille upposi viisi muumi-aiheista patukkaa. Noh. Senhän tietää mitä siitä seuraa. Tai nyt tiedetään. Tiedetään!

Paluumatkalla, sillä, jolla minä ajoin tytön kanssa kahdestaan, yllätti MATKAPAHOINVOINTI! pee-ee-ja-se-är. Vauhdissa vetelin takkeja sivulle ja levittelin jätesäkin reunoja etupenkillä istuvalle kalpeanaamalle. Koitettiin hengitellä syvään ja katella taas niitä maisemia...ja puhua mielenkiintoisia ja laulaa KOVAA. Punkalaitumelta Urjalaan se tie kun on aika kiemurainen, niin oli hieman haastetta matkassa. Arskat kotona ja sateesta kiiltävä tie häikäisi iltapäivän auringossa totaalisesti. Edelläajavan perässä piti pysyä, koska reitti oli vieras ja navigaattorikin takapenkillä käsilaukussa kolmen vetoketjun takana... 

Urjalassa oli Siva, yllättävän lähellä, joten lompakkokuski kävi hakemassa sipsi pussin ja jaffaa. Sen turvin yökittiin sitten Forssaan. Ja vaikeroiva lettipää mumisi makkaraperunoiden ihmeitä tekevästä vaikutuksesta, joten Forssassa päätäpahkaa grillille. AAAAAHHHH! Voisiko olla parempaa? (no vois tietenkin, mutta ei silloin) Tammlan kautta himaan... Ja Härkätiellä Venla kysyy, että äiti, miksi meidän osoite on "pyllymäentie" ? Arvaa, repesinkö????? Vajaa neljäveee. Olimme siis lukeneet teiden nimiä kylteistä matkalla.. ja nyt tuo oma osoite kulosti hieman "erilaiselta". Kas, kun siellä Urjalassa on se "taikayöntie" ja tässä meilläkin "härkätie"... onhan se outoa jos kotipihaan ajetaan PYLLYMÄENTIETÄ! Hyvää Halloweeniä kaikille. Me täällä MYLLYmäessä koitamme löytää edes muutaman tuikun! 

ps. ei se oksu sitten koskaan tullutkaan. Oli vain tämä karkki ja kepponen! 

Mitä tänään syötäisiin?

Meillä jos tänään kysytään, mitä jokainen haluaa syödä, niin yleensä neljävuotiaan vastaus on reippaasti, empimättä, että KALAPUIKKOJA!

Niiden lisäksi hän mielellään söisi voiperunoita. Tai makaroonia. Tai jäätelöä. Onneksi sieltä löytyy eräs terveellinen kestosuosikki. Kaurapuuro!

Ja kun neljävuotiaalta kysytään, että mitähän ruokaa ÄITI tekisi, niin se on joko kalakeitto tai lihakeitto tai makaroonilaatikko tai juuri se kaurapuuro! Ne on kuulema äitien tekemää ruokaa. Ja pullan leipominen. Ja leipien leipominen.

Ja kun neljävuotiaalta kysytyään, että mitähän ruokaa ISI teksi, niin se on joko savustettua possunpaistia, savustettua lohikalaa...pihviä, paistia, pihviä, paistia. Ranskalaisia perunoita! Ja jälkkäriksi lettuja.

Jep! Näinkö on meillä kotityöt jaettu? Jos ajatellaan ruokakauppamenoihin kohdistuvia vaatimuksia, niin silloin kannataisi ilman muuta äidin pysyä soppakauhan varressa... Ja isän keskittyä paistamaan niitä lettuja. Paitsi silloin kun on juhlat!

Nyt on käynyt niin, että lapsi luulee, että äiti ei osaa tehdä juhlaruokaa lainkaan.. Ja isän lihakeittoa sörkitään lusikalla epäluuloisesti!

Ja ruokaympyrä sulkeutuu. Salaatti on äidin tekemää. Omenan kuoriminen isin homma... Jokainen tekee tavallaan. Ja lapsi tarjoilee jälkiruoan. Kolme kulhoa ja lusikkaa, kuten vanhassa sadussa, nimeltä KULTAKUTRI! Ja paketillinen jäätelöä, siltä pakastimen ensimmäiseltä hyllyltä!

Ainiin... eilen söimme kananugetteja pitkästä aikaan. Sukupuoliroolitonta ruokaa, kuten kalapuikotkin!
Lapsi söi iloissaan. Popsi jopa punajuuria, koska on kuulema päiväkodissa oppinut niitä syömään! Jei!
Ja kaapiessaan lautasta tyhjäksi hän kysyi, että mitäs nämä nyt olivatkaan nimeltää? Kotkotteja? Me vanhemmat nyökkäsimme hartaina ja huvittuneina, kyllä kultaseni. KOTKOTTEJA!

Bon apetit, jokaiseen kotiin! Ostakaamme kotkotteja!

Ennen vanhaan

Ennen vanhaan istuttiin paripulpetissa. Sellaisessa, jonka kansi oli maalattu vihreäksi. Se oli vino ja säädettiin suoraksi ruokatunnin ajaksi.. Sellaisessa oli oma tuoksunsa. Kuten suuressa eteisessä, jossa saappat, pipot, hanskat ja takit olivat suorissa riveissä. Ja pallohuoneessa! Siellä säilytettiin mailoja, palloja, räpylöitä, hyppynaruja... Niiden tuoksun muistaa varmaan aina! Sellainen on ollut lapsuuteni koulumaailma, silloin  ennen vanhaan! 

Ja nyt nuo muistot ovat vallanneet mieltä parin päivän ajan. Sen ajan ihmiset ja tarinat. Menneisyys. Juuret. Lähtökohdat. Lapsuus..kaikki se mistä minä olen tullut. Niin terapeuttista uppoutua omaan historiaansa välillä. Kuulla senaikaisten ystävien tarinoita ja olla osa niitä! Me. Meidän aikamme. Meidän maailman aika.

Koulun kevät ja joulu. Sen juhlat ja arki. Hiihtokilpailut. Lauluharjoituksen aamuhämärissä, ennen koulun alkua kuoron kanssa. Keittiön tuoksut ja astioiden kilinä. Siellä valmistettiin maksalaatikkokin puuliedellä! 

Niistä perusaineksista ja arvoista tähän päivään - lähihistoriasta ei ole pitkä matka! 

Tällaisia pohdin tänään ja uppoudun taas sadun kirjoittamisen maailmaan. Minut kuulema muistetaan tyttönä, joka aina lauloi, piirsi ja nauroi! Ehkä sellainen tyttö on minussa vieläkin! Tunnistan itseni! 

STADIN JA VÄHÄN MUUNKIN PAIKAN LOKAKUU

Aamulla kello soi tasan seitsämältä. Heräsin. Painoin torkun. Kuten sanonta kuuluu: ääni kellossa muuttui, se soi! Vastasin! Rakas mieheni siellä ilmoitti heränneensä kuudelta pakkaamaan kummisedän muuttokuormaa.

Muutoksia. Minäkin kipitin kuin elohopea koko aamun. Tulet pannuun, jotta on lämmintä. Siinä sytytellessä lapsi oli päättänyt laittaa itselleen ammekylvyn.. Hytisi siellä poloinen kylmässä vedessä kyykyllään kun kerkesin katsomaan... Niin itsenäinen, melkein neljävuotias! Pyyteli anteeksi että ei ollut hoksannut että vesi ei vielä ollutkaan lämmintä. Lupasin sitten laittaa meille saunan illaksi. Säälitti.

Ja matkalla päiväkotiin lupasin vielä, että leivotaan ennsimmäisen ikkunanraaputuksen kunniaksi illalla suklaamuffinsseja. Laitetaan päälle kermavaahtoa ja lumihiutale koristeita! Onneksi vatsassa oli sentään lämmintä kaurapuuroa! Jonka olin kerenneyt siinä kiireessä, hiuksia kuivatellessa keittää!

Päiväkodin pihalla tuo sitten tarrautui kiinni lahkeeseen ja päästi suuren itkun. Kyyneleet oikeen roiskusivat... Liekkö isän ikävä sitten päässyt valloilleen, vaiko se, että minä onneton menin möläyttämään että lähdenkin asioiden sijasta kotia lämmittämään... Jokatapauksessa surullinen mieli! Siellä ne sitten seisoivat opettajan kanssa vieretysten vilkuttamassa aidalla kun ajoin ohitse. Itelläkin vähän helmi pyrki ripsen reunalle häiritsemään.

Kotiin ajaessa katselin tyhjillä aivoillani hämmenyksessä syksyn kauneutta. Mustalla, kiiltävällä asfaltilla läjäpäin hehkuvan värisiä syksyn lehtiä. Osa leijaili hiljalleen vielä tuulilasiin... Ja taas menasi itku tulla. siitä kauneudesta.

Nyt nousee savu piipusta. Talo lämpenee. Aurinko värittää maisemaa ja minä mieleni sopukoita. Nyt on syksy!

Tapulikaupungissa on eräs sininen suloinen talo, jonka pihalla suunnaton kasa kauniita lehtiä.
Jopa kotiin vietäväksi asti!

Ja lopuksi ehkä yksi haikeimmista syksybiiseistä, "Lehtiiii puustaa va-aa-riiiii-seeeepiii" , lisäksi!

STADIN LOKAKUU

Little Snowflake

Olen seuraillut toisella silmällä noita facebookin JOULUKALENTERIN merkintöjä..

Ja niistä lähestyvän joulun todellisuutta..

 (juu juu lupaan, että en kauheasti ala hössöttämään)

 vielä

 (ehkä)

Ja taas tunnustaudun jouluihmiseksi, vaikka maa on vihreä...

Illat silti jo tummenevia ja tunnelmallisia!

Näitä miettiessä jostakin vaan pölähti mieleeni niin nostalgisia ajatuksia, että oli aivan pakko penkoa myös youtuben tarjontaa.

Muistan kuinka kuopuksen kanssa kuunneltiin sylikkäin Little Snowflakea.. Ja paisteltiin siinä samalla joulutorttuja! 

Ja nyt, kun salaa katson, niin onhan tuo aika suloista.... 

Olkaa hyvät !

OLIPA KERRAN

Taas on se aika elämästä, kun sadut tuppaavat tulemaan ulos. Pomppivat kirjaimet järjestyvät sanoiksi ja ajatusten tulva saa sanat kipittämään paikoilleen. Niin, että tarinat jotka ovat aina olleet jossakin sykkyrällä, pulpahtavat esiin. 

Tänä syksynä, kuten viimesyksynäkin, satu kipittää esiin totena... teatterin muodossa.. Äidillä kynä ja ja tarina ja visio. Isillä tahtipuikko ja sävelet ja nuotit. Kulissit täynnä hyöriviä teatterin tekijöitä! 

tyyny hyvästi

Tämä sanojen jono käsittelee tälläkertaa eilisen aihetta, eli uni

Se on ihminen niin raukea kun saa köllöttää unessa kokonaisen yön

mitä nyt välillä huiskii peittoa syrjemmälle 

kun kuumottaa 

ja sitte kohmistelee peittoa takasin

 kun tajuaa että ulkona talon nurkkia pyyhkii pakkanen

sellainen pakkanen, joka tuntuu nukkuessa nenän päässä

ja peiton alta pilkottavissa varpaissa

sellanen pakkanen, joka on pistänyt niityt valkoiseksi ilman lunta

sellainen pakkanen, joka jättää kissan lämpöisten tassujen jäljet portaille

kissan, joka ei ole edes meidän oma, kenen lie

tuossa se kuitenkin kuikuilee ja vaeltaa

ylpeä ja omistuksen oloinen

sais se silti mennä sinne minne kuuluukin...

vaan, siis,  tyyny oli harvinaisen hyvin

ja vuoteessakin puhtaat lakanat

tästä on hyvä alkaa tätä päivän ahkiota täyttelemään.

Lapsen huoneeseen pitäisi koluta taiteilijan talosta pikkuruinen telkkaripöytä

sellainen joka ei ole liian ruma tai muuten vaan paska

sellainen joka olis siellä jo aina ollut..

Ja joku kauppareissu..ehtiihän tässä, kun päivä on ihan aluillaan

 ja aamiaisleipäkin pureskelematta lautasella

Näillä mennään!

Tyyny huonosti

Ne on nuo ihmisen unenlahjat kummallisia.

Nehän siis on. 

Olemassa. Ja kummallisia.

Mutta annas olla kun uni ei jostain syystä illalla tule..

Tai sitten se aamuyöstä karkaa..

Tai herättää juuri ennen kuin pitäisi

Niin johan on maailma kumollaan.

Uneton pyörii vuoteessaan

Ajatukset, vaikka niitä kuinka ohjailisi,

pyrkivät karkaamaan.

Ja karatessaan ne laukkaavat

ja törmäilevät holtittomasti 

ja villiintyvät.

Muuttuvat ongelmiksi

jotka valvottavat lisää.

Ai että muka "aamuyöstä aistein avoimin"? Ja että kirkkaana selkeänä hetkenä tuli idea.

No ei tullut.

Puoli viidestä kieputusta hikisissä, ryttyisissä lakanoissa..

veden juomista

itsensä rauhoittelua mielikuvien tyynessä paikassa, 

lisää hikoilua ja kieppumista.

Okei, otetaan sitten:

Pari ruudullista puhelimen näytöltä iltasanomia..

Ja sitten se herätyskello jo soitti seitsämää! 

Nujersin se piippanoinnin.

Ja kuin lyötynä uni täytti silmät, mielen, pään, kropan..

Upotti pehmeään syleilyynsä ja piti ihmistä tönkkönä aamukymmeneen saakka!

Herätys aiheeseen, että lapsi syö viereisellä tyynyllä toista jäätelöä.

Kourat vaniljassa...nenä vaniljassa ja jäätelö poukkoilee liukkaista käsistä pitkin lakanoita!

Ihana elämä! 

Murheet on turhia! 

(kuvan lähdesivu : https://www.facebook.com/MieleLillaSole?fref=ts)

SILMÄLAPUT

Sunnuntai aamun rauhassa meuhkaa lastenohjelmien ihana anti.. Mikroaaltouunin piipitys... välipalan välipalaa... Sitä se on. Myöhäinen nukkumaan meno ja myöhäinen aamupala. Jatkuva pikkunälkä.

Ja nyt en rupea tässä anteeksi pyytelemään pitkään vaiti olleesta blogista. Joskus on ne silmälaput, korvalaput, paskahalvaus ja kokovartalokipsi. Ken tietää se tietää.

Isäntä pyörittää toisella koneella huikeita kuvia laihdutuksesta. Minä salailen kuntosalien ja uimahallien aukiolo aikoja.. Ja lämmittelen hampurilaisia tyhjänä mouruavalle vatsalle.

Eli täältä tullaan taas.. Sanottavaa on paljonkin, mutta kuten jokainen jatkokertomus päättyy, niin tässäkin tapana on sanoa, että kuulette lisää seuraavalla kerralla!.. kunhan saan tämän huollosta tulleen koneeni näppäimet taas haltuun.

See you!

Suven lapsi

"Suruttoman suven lapsen lailla, paljain jaloin käydä tahtoisin..." Puhutaanko tässä nyt suruttomasta suvesta, vai suven lapsesta? Ajattelen tänään, ulos pakkaslumelle katsoessa.. että suvenlapesta.

Suven lapsi, minä. Kultalusikkani on hieman himmentynyt, mutta kyllä se siellä välkehtii.

Tässä iässä, niinkuin mukamas aikuisena, taas löydän itseni tilanteesta, jossa on laitettava palaset vaakakuppeihin ja tiirailtava viisaria tarkasti. Mitä minä haluan ja mistä olen valmis maksamaan? 

Nyt tuntuisi, että kaikki maksut olisi jo vihdoin maksettu, että eikö jo olisi aika saada jotain vastinetta.....
Eikö silloin, kun avoimien ovien sijaan eteen nousee seiniä, tuon tuosta...
Eikö silloin pidä hoksata, että aika on valmis jollekin, mistä minä en vielä tiedä? 

Että ne ankaruudet, joiden alla murenen, eivät ole minulle? Että elämäni on tarkoitettu elettäväksi hymyssä suin ja iloiten. Ei huolensäkki täpötäynnä, hartioita alas painaen!

Kiitos, annan toiveeni ja ajatusteni täyttää pääni. Katson itseeni ja löydän. Aivan varmasti löydän!

Täällä taas!

Hei ja moi! Nyt en edes ajattele pyytäväni anteeksi, sitä etten ole kirjoittanut tänne mitään moneen aikaan. En yhtiskäs mitään!

Joulu meni.Uusivuosi meni. Kaikesta siitä tohinasta olisi saanut materiaalia vaikka kuinka moneen postaukseen... mutta joskus kaiken töhötyksen keskellä, ei sitten haluakaan kertoa  mitään! Tapahtuiko sitten niin paljon, vai mitä se oli, en tiedä! Kirjoittamisen huutavaa pakkoa en kokenut!

Tänään sen sijaan istumme sisällä villaan kietoutuneena. Pakkasmittari näyttää kylmyyden tiivistyneen -32 asteeseen. Ulos ei kertakaikkiaan ole menemistä! Paitsi, että kalapeja pitäisi kiiresti hakea keittiön puulieden valkeaan. Ja niin, aamulla ulos viskatut peitteet pitäisi nostaa sisälle. Ja kaikkeen tuohon pitäisis pukea lämpimästi. Ajatuskin hirvittää!

Aurinko hivelee hangen pintaa ja pehmittää taivaan värejä. Näin käynnistyy tämäkin vuosi, hiljalleen. Luulen, että se tuo muutoksia tämän blogin pitämiseen. Saattaa olla että jatkossa vaan päiväkirjailen.. Tai sitten ei...


yst. terv. Maarit