lapsen lapsen lapsen

Lapsen oikeuksienpäivä.

Jäätelöpäivä.

Suklaakakkupäivä.

Tikkaripäivä.

Kalapuikkopäivä.

Lihapullapäivä.

Sylipäivä.

Suukkopäivä.

Halipäivä.

Peuhupäivä.

Naurupäivä.

Hoitopäivä.

Leikkipäivä.

Lepopäivä.

Lupapäivä.

Ilopäivä.

Olopäivä.

Löhöpäivä.

Jätskipäivä.

Nimipäivä.

Syntymäpäivä.

Kurahousupäivä.

Villasukkapäivä.

Prinsessapäivä.

Prinssipäivä.

Lapsenoikeuksien päivä.

Luvan, rajan, olemisen ja rakkauden päivä.

sininen hetki

tänään, jälkeen sen sinisen heten, jonka olen lapselle opettanut, alkoi päivä. Sinisen hetken, joka siirtää varovasti yön pos päivän päältä ja tekee illansuussa saman toisin päin. sinisen hetken,joka on aidoimmillaan juuri marraskuun loppupuolella joulukuun alkuun. Se odotuksen aika, jolloin ei ihan vielä tehdä jouluaskareita, mutta mietitään jo, ja haalitaan tunnelman palasia. Pihalla jo varkain viritetyt valosarjat... Ne mitä viime vuodesta ehjänä säilyi ja sattui löytymään ovelista piilopaikoista.. Sellaisista piilopaikoista, joista ne "sitten varmasti ensivuonna heti löytyvät". Juu. Ja niiden piilopaikkojen etsimiseen ja tuumimiseen kuluu yleensä se viikko... Sinistä, verkkaista hetkeä sekin, koska hermostua ei passaa, ei. Ei ole mitään syytä.

Hermostua ei myöskään passaa kun lapsi, melkein neljä vee, on juuri sukeltanut joulupukkien, tonntujen ja lelukirjojen ihmeelliseen maailmaan. Kun hän silmät loistaen piirtelee punakynällä rinkuloita babybornien, barbien, ponien, prinsessan mekojen ympärille. Klikkailee ostossivujen luetteloita ja lähettää kaiken kuulema osoitteeseen joulupukki.fi. Ei pidä hermostua, ei vaikka ei kaikkia toiveita koskaan voisi toteuttaa! Pitää riemuita mukana odotuksessa ja toiveessa. Valmistautua taikaan, yllätykseen! Antaa mielikuvituksen lentää yhdessä toden kanssa. Siinä on mahdollisuus. Toive ja unelmat. 

Ja mitä itse.. hiljaa hiipivät pöydille taas kaikki reseptit, kirjat, lehdet... Suklaat, kynttilät .... Samalla kun mietin laittaako ensin pyykkikoneen vai petaako sängyt? Meneekö suihkuun nyt vaiko aamurutiinien jälkeen? Samalla mieli seikailee lapsen lailla jo joulukattauksessa ja ikkunaverhojen vaihdossa. Huomaa klikkailevansa tunnelmaan sopivaa musiikkia ja vahingossa joutuu niistämään nenääkin.

Sininen hetki. sisälläni. Onneksi ei vielä tarvitse kiiruhtaa! 

Karkki vai Kepponen.

Silivati seilaaa, silivati seilaa. Vapaa päivä vietettiinkin sitten autonratissa. Tammela-Huittinen-Sastamala-Urjala-Forssa-.... Isi haki hiukan ajettavia sitikan varaosia ja me tytöt olimme kakkoskuskeina. Menomatka sujui lennokkaasti maisemia katellen ja NIITÄ suklaapatukoita syöden. Takapenkille upposi viisi muumi-aiheista patukkaa. Noh. Senhän tietää mitä siitä seuraa. Tai nyt tiedetään. Tiedetään!

Paluumatkalla, sillä, jolla minä ajoin tytön kanssa kahdestaan, yllätti MATKAPAHOINVOINTI! pee-ee-ja-se-är. Vauhdissa vetelin takkeja sivulle ja levittelin jätesäkin reunoja etupenkillä istuvalle kalpeanaamalle. Koitettiin hengitellä syvään ja katella taas niitä maisemia...ja puhua mielenkiintoisia ja laulaa KOVAA. Punkalaitumelta Urjalaan se tie kun on aika kiemurainen, niin oli hieman haastetta matkassa. Arskat kotona ja sateesta kiiltävä tie häikäisi iltapäivän auringossa totaalisesti. Edelläajavan perässä piti pysyä, koska reitti oli vieras ja navigaattorikin takapenkillä käsilaukussa kolmen vetoketjun takana... 

Urjalassa oli Siva, yllättävän lähellä, joten lompakkokuski kävi hakemassa sipsi pussin ja jaffaa. Sen turvin yökittiin sitten Forssaan. Ja vaikeroiva lettipää mumisi makkaraperunoiden ihmeitä tekevästä vaikutuksesta, joten Forssassa päätäpahkaa grillille. AAAAAHHHH! Voisiko olla parempaa? (no vois tietenkin, mutta ei silloin) Tammlan kautta himaan... Ja Härkätiellä Venla kysyy, että äiti, miksi meidän osoite on "pyllymäentie" ? Arvaa, repesinkö????? Vajaa neljäveee. Olimme siis lukeneet teiden nimiä kylteistä matkalla.. ja nyt tuo oma osoite kulosti hieman "erilaiselta". Kas, kun siellä Urjalassa on se "taikayöntie" ja tässä meilläkin "härkätie"... onhan se outoa jos kotipihaan ajetaan PYLLYMÄENTIETÄ! Hyvää Halloweeniä kaikille. Me täällä MYLLYmäessä koitamme löytää edes muutaman tuikun! 

ps. ei se oksu sitten koskaan tullutkaan. Oli vain tämä karkki ja kepponen! 

Mitä tänään syötäisiin?

Meillä jos tänään kysytään, mitä jokainen haluaa syödä, niin yleensä neljävuotiaan vastaus on reippaasti, empimättä, että KALAPUIKKOJA!

Niiden lisäksi hän mielellään söisi voiperunoita. Tai makaroonia. Tai jäätelöä. Onneksi sieltä löytyy eräs terveellinen kestosuosikki. Kaurapuuro!

Ja kun neljävuotiaalta kysytään, että mitähän ruokaa ÄITI tekisi, niin se on joko kalakeitto tai lihakeitto tai makaroonilaatikko tai juuri se kaurapuuro! Ne on kuulema äitien tekemää ruokaa. Ja pullan leipominen. Ja leipien leipominen.

Ja kun neljävuotiaalta kysytyään, että mitähän ruokaa ISI teksi, niin se on joko savustettua possunpaistia, savustettua lohikalaa...pihviä, paistia, pihviä, paistia. Ranskalaisia perunoita! Ja jälkkäriksi lettuja.

Jep! Näinkö on meillä kotityöt jaettu? Jos ajatellaan ruokakauppamenoihin kohdistuvia vaatimuksia, niin silloin kannataisi ilman muuta äidin pysyä soppakauhan varressa... Ja isän keskittyä paistamaan niitä lettuja. Paitsi silloin kun on juhlat!

Nyt on käynyt niin, että lapsi luulee, että äiti ei osaa tehdä juhlaruokaa lainkaan.. Ja isän lihakeittoa sörkitään lusikalla epäluuloisesti!

Ja ruokaympyrä sulkeutuu. Salaatti on äidin tekemää. Omenan kuoriminen isin homma... Jokainen tekee tavallaan. Ja lapsi tarjoilee jälkiruoan. Kolme kulhoa ja lusikkaa, kuten vanhassa sadussa, nimeltä KULTAKUTRI! Ja paketillinen jäätelöä, siltä pakastimen ensimmäiseltä hyllyltä!

Ainiin... eilen söimme kananugetteja pitkästä aikaan. Sukupuoliroolitonta ruokaa, kuten kalapuikotkin!
Lapsi söi iloissaan. Popsi jopa punajuuria, koska on kuulema päiväkodissa oppinut niitä syömään! Jei!
Ja kaapiessaan lautasta tyhjäksi hän kysyi, että mitäs nämä nyt olivatkaan nimeltää? Kotkotteja? Me vanhemmat nyökkäsimme hartaina ja huvittuneina, kyllä kultaseni. KOTKOTTEJA!

Bon apetit, jokaiseen kotiin! Ostakaamme kotkotteja!

Ennen vanhaan

Ennen vanhaan istuttiin paripulpetissa. Sellaisessa, jonka kansi oli maalattu vihreäksi. Se oli vino ja säädettiin suoraksi ruokatunnin ajaksi.. Sellaisessa oli oma tuoksunsa. Kuten suuressa eteisessä, jossa saappat, pipot, hanskat ja takit olivat suorissa riveissä. Ja pallohuoneessa! Siellä säilytettiin mailoja, palloja, räpylöitä, hyppynaruja... Niiden tuoksun muistaa varmaan aina! Sellainen on ollut lapsuuteni koulumaailma, silloin  ennen vanhaan! 

Ja nyt nuo muistot ovat vallanneet mieltä parin päivän ajan. Sen ajan ihmiset ja tarinat. Menneisyys. Juuret. Lähtökohdat. Lapsuus..kaikki se mistä minä olen tullut. Niin terapeuttista uppoutua omaan historiaansa välillä. Kuulla senaikaisten ystävien tarinoita ja olla osa niitä! Me. Meidän aikamme. Meidän maailman aika.

Koulun kevät ja joulu. Sen juhlat ja arki. Hiihtokilpailut. Lauluharjoituksen aamuhämärissä, ennen koulun alkua kuoron kanssa. Keittiön tuoksut ja astioiden kilinä. Siellä valmistettiin maksalaatikkokin puuliedellä! 

Niistä perusaineksista ja arvoista tähän päivään - lähihistoriasta ei ole pitkä matka! 

Tällaisia pohdin tänään ja uppoudun taas sadun kirjoittamisen maailmaan. Minut kuulema muistetaan tyttönä, joka aina lauloi, piirsi ja nauroi! Ehkä sellainen tyttö on minussa vieläkin! Tunnistan itseni! 

STADIN JA VÄHÄN MUUNKIN PAIKAN LOKAKUU

Aamulla kello soi tasan seitsämältä. Heräsin. Painoin torkun. Kuten sanonta kuuluu: ääni kellossa muuttui, se soi! Vastasin! Rakas mieheni siellä ilmoitti heränneensä kuudelta pakkaamaan kummisedän muuttokuormaa.

Muutoksia. Minäkin kipitin kuin elohopea koko aamun. Tulet pannuun, jotta on lämmintä. Siinä sytytellessä lapsi oli päättänyt laittaa itselleen ammekylvyn.. Hytisi siellä poloinen kylmässä vedessä kyykyllään kun kerkesin katsomaan... Niin itsenäinen, melkein neljävuotias! Pyyteli anteeksi että ei ollut hoksannut että vesi ei vielä ollutkaan lämmintä. Lupasin sitten laittaa meille saunan illaksi. Säälitti.

Ja matkalla päiväkotiin lupasin vielä, että leivotaan ennsimmäisen ikkunanraaputuksen kunniaksi illalla suklaamuffinsseja. Laitetaan päälle kermavaahtoa ja lumihiutale koristeita! Onneksi vatsassa oli sentään lämmintä kaurapuuroa! Jonka olin kerenneyt siinä kiireessä, hiuksia kuivatellessa keittää!

Päiväkodin pihalla tuo sitten tarrautui kiinni lahkeeseen ja päästi suuren itkun. Kyyneleet oikeen roiskusivat... Liekkö isän ikävä sitten päässyt valloilleen, vaiko se, että minä onneton menin möläyttämään että lähdenkin asioiden sijasta kotia lämmittämään... Jokatapauksessa surullinen mieli! Siellä ne sitten seisoivat opettajan kanssa vieretysten vilkuttamassa aidalla kun ajoin ohitse. Itelläkin vähän helmi pyrki ripsen reunalle häiritsemään.

Kotiin ajaessa katselin tyhjillä aivoillani hämmenyksessä syksyn kauneutta. Mustalla, kiiltävällä asfaltilla läjäpäin hehkuvan värisiä syksyn lehtiä. Osa leijaili hiljalleen vielä tuulilasiin... Ja taas menasi itku tulla. siitä kauneudesta.

Nyt nousee savu piipusta. Talo lämpenee. Aurinko värittää maisemaa ja minä mieleni sopukoita. Nyt on syksy!

Tapulikaupungissa on eräs sininen suloinen talo, jonka pihalla suunnaton kasa kauniita lehtiä.
Jopa kotiin vietäväksi asti!

Ja lopuksi ehkä yksi haikeimmista syksybiiseistä, "Lehtiiii puustaa va-aa-riiiii-seeeepiii" , lisäksi!

STADIN LOKAKUU

Little Snowflake

Olen seuraillut toisella silmällä noita facebookin JOULUKALENTERIN merkintöjä..

Ja niistä lähestyvän joulun todellisuutta..

 (juu juu lupaan, että en kauheasti ala hössöttämään)

 vielä

 (ehkä)

Ja taas tunnustaudun jouluihmiseksi, vaikka maa on vihreä...

Illat silti jo tummenevia ja tunnelmallisia!

Näitä miettiessä jostakin vaan pölähti mieleeni niin nostalgisia ajatuksia, että oli aivan pakko penkoa myös youtuben tarjontaa.

Muistan kuinka kuopuksen kanssa kuunneltiin sylikkäin Little Snowflakea.. Ja paisteltiin siinä samalla joulutorttuja! 

Ja nyt, kun salaa katson, niin onhan tuo aika suloista.... 

Olkaa hyvät !