Ennen vanhaan istuttiin paripulpetissa. Sellaisessa, jonka kansi oli maalattu vihreäksi. Se oli vino ja säädettiin suoraksi ruokatunnin ajaksi.. Sellaisessa oli oma tuoksunsa. Kuten suuressa eteisessä, jossa saappat, pipot, hanskat ja takit olivat suorissa riveissä. Ja pallohuoneessa! Siellä säilytettiin mailoja, palloja, räpylöitä, hyppynaruja... Niiden tuoksun muistaa varmaan aina! Sellainen on ollut lapsuuteni koulumaailma, silloin ennen vanhaan!
Ja nyt nuo muistot ovat vallanneet mieltä parin päivän ajan. Sen ajan ihmiset ja tarinat. Menneisyys. Juuret. Lähtökohdat. Lapsuus..kaikki se mistä minä olen tullut. Niin terapeuttista uppoutua omaan historiaansa välillä. Kuulla senaikaisten ystävien tarinoita ja olla osa niitä! Me. Meidän aikamme. Meidän maailman aika.
Koulun kevät ja joulu. Sen juhlat ja arki. Hiihtokilpailut. Lauluharjoituksen aamuhämärissä, ennen koulun alkua kuoron kanssa. Keittiön tuoksut ja astioiden kilinä. Siellä valmistettiin maksalaatikkokin puuliedellä!
Niistä perusaineksista ja arvoista tähän päivään - lähihistoriasta ei ole pitkä matka!
Tällaisia pohdin tänään ja uppoudun taas sadun kirjoittamisen maailmaan. Minut kuulema muistetaan tyttönä, joka aina lauloi, piirsi ja nauroi! Ehkä sellainen tyttö on minussa vieläkin! Tunnistan itseni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti