STADIN JA VÄHÄN MUUNKIN PAIKAN LOKAKUU

Aamulla kello soi tasan seitsämältä. Heräsin. Painoin torkun. Kuten sanonta kuuluu: ääni kellossa muuttui, se soi! Vastasin! Rakas mieheni siellä ilmoitti heränneensä kuudelta pakkaamaan kummisedän muuttokuormaa.

Muutoksia. Minäkin kipitin kuin elohopea koko aamun. Tulet pannuun, jotta on lämmintä. Siinä sytytellessä lapsi oli päättänyt laittaa itselleen ammekylvyn.. Hytisi siellä poloinen kylmässä vedessä kyykyllään kun kerkesin katsomaan... Niin itsenäinen, melkein neljävuotias! Pyyteli anteeksi että ei ollut hoksannut että vesi ei vielä ollutkaan lämmintä. Lupasin sitten laittaa meille saunan illaksi. Säälitti.

Ja matkalla päiväkotiin lupasin vielä, että leivotaan ennsimmäisen ikkunanraaputuksen kunniaksi illalla suklaamuffinsseja. Laitetaan päälle kermavaahtoa ja lumihiutale koristeita! Onneksi vatsassa oli sentään lämmintä kaurapuuroa! Jonka olin kerenneyt siinä kiireessä, hiuksia kuivatellessa keittää!

Päiväkodin pihalla tuo sitten tarrautui kiinni lahkeeseen ja päästi suuren itkun. Kyyneleet oikeen roiskusivat... Liekkö isän ikävä sitten päässyt valloilleen, vaiko se, että minä onneton menin möläyttämään että lähdenkin asioiden sijasta kotia lämmittämään... Jokatapauksessa surullinen mieli! Siellä ne sitten seisoivat opettajan kanssa vieretysten vilkuttamassa aidalla kun ajoin ohitse. Itelläkin vähän helmi pyrki ripsen reunalle häiritsemään.

Kotiin ajaessa katselin tyhjillä aivoillani hämmenyksessä syksyn kauneutta. Mustalla, kiiltävällä asfaltilla läjäpäin hehkuvan värisiä syksyn lehtiä. Osa leijaili hiljalleen vielä tuulilasiin... Ja taas menasi itku tulla. siitä kauneudesta.

Nyt nousee savu piipusta. Talo lämpenee. Aurinko värittää maisemaa ja minä mieleni sopukoita. Nyt on syksy!

Tapulikaupungissa on eräs sininen suloinen talo, jonka pihalla suunnaton kasa kauniita lehtiä.
Jopa kotiin vietäväksi asti!

Ja lopuksi ehkä yksi haikeimmista syksybiiseistä, "Lehtiiii puustaa va-aa-riiiii-seeeepiii" , lisäksi!

STADIN LOKAKUU