tänään, jälkeen sen sinisen heten, jonka olen lapselle opettanut, alkoi päivä. Sinisen hetken, joka siirtää varovasti yön pos päivän päältä ja tekee illansuussa saman toisin päin. sinisen hetken,joka on aidoimmillaan juuri marraskuun loppupuolella joulukuun alkuun. Se odotuksen aika, jolloin ei ihan vielä tehdä jouluaskareita, mutta mietitään jo, ja haalitaan tunnelman palasia. Pihalla jo varkain viritetyt valosarjat... Ne mitä viime vuodesta ehjänä säilyi ja sattui löytymään ovelista piilopaikoista.. Sellaisista piilopaikoista, joista ne "sitten varmasti ensivuonna heti löytyvät". Juu. Ja niiden piilopaikkojen etsimiseen ja tuumimiseen kuluu yleensä se viikko... Sinistä, verkkaista hetkeä sekin, koska hermostua ei passaa, ei. Ei ole mitään syytä.
Hermostua ei myöskään passaa kun lapsi, melkein neljä vee, on juuri sukeltanut joulupukkien, tonntujen ja lelukirjojen ihmeelliseen maailmaan. Kun hän silmät loistaen piirtelee punakynällä rinkuloita babybornien, barbien, ponien, prinsessan mekojen ympärille. Klikkailee ostossivujen luetteloita ja lähettää kaiken kuulema osoitteeseen joulupukki.fi. Ei pidä hermostua, ei vaikka ei kaikkia toiveita koskaan voisi toteuttaa! Pitää riemuita mukana odotuksessa ja toiveessa. Valmistautua taikaan, yllätykseen! Antaa mielikuvituksen lentää yhdessä toden kanssa. Siinä on mahdollisuus. Toive ja unelmat.
Ja mitä itse.. hiljaa hiipivät pöydille taas kaikki reseptit, kirjat, lehdet... Suklaat, kynttilät .... Samalla kun mietin laittaako ensin pyykkikoneen vai petaako sängyt? Meneekö suihkuun nyt vaiko aamurutiinien jälkeen? Samalla mieli seikailee lapsen lailla jo joulukattauksessa ja ikkunaverhojen vaihdossa. Huomaa klikkailevansa tunnelmaan sopivaa musiikkia ja vahingossa joutuu niistämään nenääkin.
Sininen hetki. sisälläni. Onneksi ei vielä tarvitse kiiruhtaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti