Laulattaa pitäisi

Voi tätä päätä.. Kyllä se tietää, että joulu tullee, kun on jo fiilistellyt kynttilöin ja lauluin... Vaan annas olla kun vastuu alkaa painaa, niin huh, hiki tulee ja silmiä kirvelee.

Hoksasin justiinsa, että huominen tuo tullessaan pienokaisten laulutreenit... Kiireellä nuotteja kasaan ja soittimia etsimään. Rytmisoittimia. Marakasseja..

Omasta kitarasta on joku rakastettava rokkarin nulikka soittanut kielet irti ja kippuralle. Niimpä lankean mieheni ukuleleen. (tämä vihjaus ei ole kaksimielinen) Soittamattomia sormia kangistaa ja tipe tipe tip tap kuulostaa kotipöydän ääressä karmaisevalle.. Mutta lapsi on riemuissaan. Puhaltaa kiharat hikisenä leikkikalumelodiikkaan ja polkee jalalla tahtia! 

Tipetipe tip tap.

Kyllä se tästä!

Siunausta

Mikä "siunausten" päivä! Jääkaappi oli aamulla niin tyhjä, niin tyhjä.. mutta lompakko vielä tyhjempi... Sanoin miehelle, että tän päivän ravinto onkin sitten herranhallussa, että hyvä nii, paremassa huomassa ei vois ollakaan.....

Noh: kauppareissulla ostettiin tyttärelle suklaata pimeän päivä iloksi, päiväkotireissun päätteeksi.... SE vohkaisi sen suurella riemulla ja tietenkin halusi lisää.... ei 

oo ei.. Jokainen äiti ja isä tietää ne kirkuvat huudot ja krokotiilin kyyneleet väsyneen piltin naamalla,, sillon tekisi mieli tökkästä lisää suffelia kouraan, että hiljaa siellä..... Vaan, tuopa silmällä saalistaa jotain kiiltävää auton penkkien välistä : SUKLAAMUNA! mistä se sinne??? milloin? Pienestä se on ilo kiinni! Jihaa.....viidenpennin suklaamuna, ihan hyvä.....Eli siunausta!

Noh.... muusit ja makkarat naamaan.. ja KOLMEN TUNNIN PÄIVÄUNET, koko sakille. Siunausta!!!!

NOh.... reissuvihkossa lukee, että huomena prinsessa päivä. SAA LAITTAA PRINSESSA-ASUN! 

Saa! MInä mietin pääni puhki, koska tytär haluaa SINISEN prinsessa mekon. Tuossa olisi ompelukone , sakset ja langat.. mutta mistä mä sen sinisen.. Odotankin lisää siunausta.. tai että kukallinen kelpaisi....

valoa näkyvissä

Mitäpä sitä äiti tekisi "vapaapäivänsä" aamuna.. muuta kuin istuisi koneella selaamassa vanhoja valokuvia edellisvuosien jouluista!!!! Tänä aamuna herätessä, vesisateenropinasta huolimatta, alkoi jotenkin tulevan joulun lähestyminen tuntua todelliselta! En voi käsittää, mistä se tulee.. joka vuosi??? Ja tuntuu yhtä ihanalle. Lapsekkaan suloiselle ja herkälle....

 Se tulee yhtä varmasti kuin aamu, jokaisen, valvotunkin yön jälkeen. Hiipii mielen sopukoista mukanaan muistoja ja tunteita.

Koskaan ei voi etukäteen tietää, millä repliikillä se aloittaa.. Varmaa on vain se, että yhäkkiä huomaan olevani keskellä väreilevää ihanuutta. Sydän täynnä putkahtelevia asioita. Uusia ja vanhoja!

JA sitten, jokaikinen kerta, Mahailia Jackson, syvällä äänellä, pyhästi ja varmasti, riipaisee tunteeni auki. "Holy night.."

Olen nähnyt valon! Joulun valon! 

Tuoksukynttilässä kanelia ja kardemummaa..

Sadunkertoja

"Tämä tarina kerrottiin kauan, kauan sitten, ammoisina aikoina, ennenkuin kukaan oli kirjoittanut ensimmäistäkään satua tai tarinaa paperille.

Silloin, kun susien ulvonta pohjoisten tuntureiden laella tiesi talven vihdoin koittaneen  ja pimein hetki vuodesta oli käsillä.

Juuri silloin kipusi kaikista kirkkain tähti yötaivaalle. Kirkkain ja pienin. 

Kuu nyökkäsi auringolle ja aurinko niiasi. Ja ne aloittivat tanssin yhdessä tuntureiden yllä.

Siitä syntyivät revontulet ja taika ja kaikki pohjoisen pallonpuoliskon sadut saivat alkunsa.

Oletko sinä valmis kuuntelemaan tämän sadun?"

*****

Näillä sanoilla alkaa meidän ikioman nukketeatterin käsikirjoitus.... ELi sadunkertoja on taas vauhdissa! Näyttelijät valittu. Pari hahmoa suunniteltu paperille. Ne odottavat toteutusta.. JA musiikki alkaa pikkuhiljaa soimaan ajatuksissa... Ensi-iltaan on aikaa reilu kuukausi!

Kyllähän tämä tästä! 

Ruma remontti

Ei, ei ei.. vaikka miten päin asiaa katsoisi, niin remontin keskellä koti on ruma. Kuulitteko: RUMA!

Olen koittanut kaikin keinoin laitella sitä sun tätä kynttiläkippoa ikkunoille.. Pestä niistä ikkunoista pois kärpäsen paskoja ja vaihtaa puhtaampia verhoja, niin silti. Aina se keittiön kammotus tuolta näkyy. Vilaukselta. Ohimennessä.. ainakin vessareissulla.

Ajattelen, että eräänä päivänä meillä on vihdoin kaunis tai edes tavallinen keittiö... mutta hitto, näillä työnäytteiden nopeuksilla saa uuden kaasulieden suhinaa odotella....

hyi v***u

Lapsi se sentään löytää jokaikinen päivä kaikkea kivaa ja seikkailuun kirvoittavaa. Nyt on rakennettu alas pudotettuihin kaappeihin leikkikoti. Jossa nukkuvat puolitusinaa apinaa, karhua, pupua, vauvaa.. kaikki omien peitteidensä alla. Siellä se tyttö lukee niille iltasadut ja laulaa LapinÄidin Kehtolaulut onnellisena.... Hyvä niin...

*****
Tällaista sinne keittiöön olisi tulossa:

tästä tuo allas, laatoitus, hyllyt ja tasot

Meidän hyllyt vaan tulevat leijumaan vaijerin varassa ja laatoitus tulee kattoon saakka.. Laattana 15x15 valkoinen varasto laatta.... Liesitaso menee "nurkkaan"..

jotenkin tälleen, kulmaan...
paitsi ei tietenkään näin...

näin ne tulevaisuuden kattilat sitten porisevat...

JA lopulta meillä on ihanaa... 

Sitä odotellessa jatkan haaveksimista ja koitan irvistellä tuon raadellun keittiön ovella.

Nyt olohuoneeseen lisää kynttilöitä ja pöydälle suuremmat viinilasit!

JA niin.. onhan minulla aina salainen puutarhani ja mielikuvituksen maailma.. Että ei kai tässä niin järkyttävää hätää olekaan?

Rytinällä hiljalleen

Tänä aamunan ei tosiaankaan tarvinnut lasta kauemmin herätellä. Parin torkkuhälytyksen hiljentämisen jälkeen vetäisin verhot syrjään ja taisin ihan huutaa, että ULKONA ON LUNTA!!!!

Ja sen tien heilahti kissankuva peitto pikkusängystä lattialle ja tyttö perässä! "Saanko tehdä heti lumipalloja?"

"Saanko laittaa lumipuvun päälle?"

"Saanko katsoa Pingua ja syödä samalla aamiaista?"

Saat.

Saat.

Saat.

Ja sinne menivät. Isä ja tyttö ensimmäisisille lumen peittämille teille. 

Tosin isi joutui siinä unisilmäisenä möyrimään talvirenkaat autoon ennen lähtöä.

Minä jäin tänne. Kotiin. Nautin omasta rauhastani ja ikkunantakana aukeavasta, silmiähivelevästä valoisuudesta! 

Omasta maailmastani.

Villasukista. Villatakista. Musiikista. Auringosta.

Kahvista. Banaanimuffinsseista...

Ja jossakin, sadun ja toden rajamailla, mennikäiset ripustelevat valojaan meidän takpihalle. Huomasin ; )

Auringon muna

Askartelua ja paskartelua. Rentouttavaa ja hauskaa ajankulua pienille ja suurille käsille. Eikö niin? Ja sitten työn valmistuttua voi vain olla ylpeä omasta osaamisestaan.

Tässä kävi näin.

Olen jo monena syksynä ihaillut toisten blogeissa niitä ihania langoista ja liisteriliimasta ilmapallon päälle tehtyjä valopalloja. Mielessäni nimennyt ne auringon-munaksi ja ajatellut, että ehkä, jonain päivänä meilläkin on sellainen. Omatekoinen. Juuri niitä... paljon. siellä ja täällä. Valaisemassa kaamoksen pimeitä iltoja.

Niinpä eräänä syksyisen synkkänä sade iltana nosti pirtin pöydälle ämpärillisen remonttihommista jäänyttä valmista liisteriä.... Sinne vaan käpälät kylmän ja lilluvan liisterin sekaan. Lankaa sormien välistä sulavasti puolipehmoisen ilmapallon pintaan. Reipas tyttäremme ei enää askartelun edetessä ollut kovinkaan reipas.. Tuntui, että koko askartelu  muuttui kieppi kiepiltä paskarteluksi. Ilmassa tunnelma kiristyi ja jalkojen alla laminaatti muuttui uhkaavasti liukkaaksi ja kiiltäväksi. Liiteri napsui sukkien alla. Vituttihan se..

Epäonnistumisen mahdollisuus kasvoi myös tavaran kuivumista odotellessa. Pallot löllöttivät viileän märkänä eteisen kattokruunussa kolme päivää..

Kunnes.. kerran ohi mennessä sohaisin ja se kopsahti! VALMIS! Sakset peliin ja ilmapallot pois. Joku kertoi että se käy näppärästi vetäisemällä. Meillä näpräsin sitä kynsillä irti koko pikkukakkosen ajan. Joo.. varoin herkkää ja haurasta pintaa....

Ja kuinka ollakaan... kun antaa kameran kolmevutoiaalle (pian kolmevuotiaalla) ja saatesanoiksi, että kuvaappa nyt meidän HIENOT valopallot... Niin onnistuuhan se! Kertakaikkiaan!