Täällä taas!

Hei ja moi! Nyt en edes ajattele pyytäväni anteeksi, sitä etten ole kirjoittanut tänne mitään moneen aikaan. En yhtiskäs mitään!

Joulu meni.Uusivuosi meni. Kaikesta siitä tohinasta olisi saanut materiaalia vaikka kuinka moneen postaukseen... mutta joskus kaiken töhötyksen keskellä, ei sitten haluakaan kertoa  mitään! Tapahtuiko sitten niin paljon, vai mitä se oli, en tiedä! Kirjoittamisen huutavaa pakkoa en kokenut!

Tänään sen sijaan istumme sisällä villaan kietoutuneena. Pakkasmittari näyttää kylmyyden tiivistyneen -32 asteeseen. Ulos ei kertakaikkiaan ole menemistä! Paitsi, että kalapeja pitäisi kiiresti hakea keittiön puulieden valkeaan. Ja niin, aamulla ulos viskatut peitteet pitäisi nostaa sisälle. Ja kaikkeen tuohon pitäisis pukea lämpimästi. Ajatuskin hirvittää!

Aurinko hivelee hangen pintaa ja pehmittää taivaan värejä. Näin käynnistyy tämäkin vuosi, hiljalleen. Luulen, että se tuo muutoksia tämän blogin pitämiseen. Saattaa olla että jatkossa vaan päiväkirjailen.. Tai sitten ei...


yst. terv. Maarit

Laulattaa pitäisi

Voi tätä päätä.. Kyllä se tietää, että joulu tullee, kun on jo fiilistellyt kynttilöin ja lauluin... Vaan annas olla kun vastuu alkaa painaa, niin huh, hiki tulee ja silmiä kirvelee.

Hoksasin justiinsa, että huominen tuo tullessaan pienokaisten laulutreenit... Kiireellä nuotteja kasaan ja soittimia etsimään. Rytmisoittimia. Marakasseja..

Omasta kitarasta on joku rakastettava rokkarin nulikka soittanut kielet irti ja kippuralle. Niimpä lankean mieheni ukuleleen. (tämä vihjaus ei ole kaksimielinen) Soittamattomia sormia kangistaa ja tipe tipe tip tap kuulostaa kotipöydän ääressä karmaisevalle.. Mutta lapsi on riemuissaan. Puhaltaa kiharat hikisenä leikkikalumelodiikkaan ja polkee jalalla tahtia! 

Tipetipe tip tap.

Kyllä se tästä!

Siunausta

Mikä "siunausten" päivä! Jääkaappi oli aamulla niin tyhjä, niin tyhjä.. mutta lompakko vielä tyhjempi... Sanoin miehelle, että tän päivän ravinto onkin sitten herranhallussa, että hyvä nii, paremassa huomassa ei vois ollakaan.....

Noh: kauppareissulla ostettiin tyttärelle suklaata pimeän päivä iloksi, päiväkotireissun päätteeksi.... SE vohkaisi sen suurella riemulla ja tietenkin halusi lisää.... ei 

oo ei.. Jokainen äiti ja isä tietää ne kirkuvat huudot ja krokotiilin kyyneleet väsyneen piltin naamalla,, sillon tekisi mieli tökkästä lisää suffelia kouraan, että hiljaa siellä..... Vaan, tuopa silmällä saalistaa jotain kiiltävää auton penkkien välistä : SUKLAAMUNA! mistä se sinne??? milloin? Pienestä se on ilo kiinni! Jihaa.....viidenpennin suklaamuna, ihan hyvä.....Eli siunausta!

Noh.... muusit ja makkarat naamaan.. ja KOLMEN TUNNIN PÄIVÄUNET, koko sakille. Siunausta!!!!

NOh.... reissuvihkossa lukee, että huomena prinsessa päivä. SAA LAITTAA PRINSESSA-ASUN! 

Saa! MInä mietin pääni puhki, koska tytär haluaa SINISEN prinsessa mekon. Tuossa olisi ompelukone , sakset ja langat.. mutta mistä mä sen sinisen.. Odotankin lisää siunausta.. tai että kukallinen kelpaisi....

valoa näkyvissä

Mitäpä sitä äiti tekisi "vapaapäivänsä" aamuna.. muuta kuin istuisi koneella selaamassa vanhoja valokuvia edellisvuosien jouluista!!!! Tänä aamuna herätessä, vesisateenropinasta huolimatta, alkoi jotenkin tulevan joulun lähestyminen tuntua todelliselta! En voi käsittää, mistä se tulee.. joka vuosi??? Ja tuntuu yhtä ihanalle. Lapsekkaan suloiselle ja herkälle....

 Se tulee yhtä varmasti kuin aamu, jokaisen, valvotunkin yön jälkeen. Hiipii mielen sopukoista mukanaan muistoja ja tunteita.

Koskaan ei voi etukäteen tietää, millä repliikillä se aloittaa.. Varmaa on vain se, että yhäkkiä huomaan olevani keskellä väreilevää ihanuutta. Sydän täynnä putkahtelevia asioita. Uusia ja vanhoja!

JA sitten, jokaikinen kerta, Mahailia Jackson, syvällä äänellä, pyhästi ja varmasti, riipaisee tunteeni auki. "Holy night.."

Olen nähnyt valon! Joulun valon! 

Tuoksukynttilässä kanelia ja kardemummaa..

Sadunkertoja

"Tämä tarina kerrottiin kauan, kauan sitten, ammoisina aikoina, ennenkuin kukaan oli kirjoittanut ensimmäistäkään satua tai tarinaa paperille.

Silloin, kun susien ulvonta pohjoisten tuntureiden laella tiesi talven vihdoin koittaneen  ja pimein hetki vuodesta oli käsillä.

Juuri silloin kipusi kaikista kirkkain tähti yötaivaalle. Kirkkain ja pienin. 

Kuu nyökkäsi auringolle ja aurinko niiasi. Ja ne aloittivat tanssin yhdessä tuntureiden yllä.

Siitä syntyivät revontulet ja taika ja kaikki pohjoisen pallonpuoliskon sadut saivat alkunsa.

Oletko sinä valmis kuuntelemaan tämän sadun?"

*****

Näillä sanoilla alkaa meidän ikioman nukketeatterin käsikirjoitus.... ELi sadunkertoja on taas vauhdissa! Näyttelijät valittu. Pari hahmoa suunniteltu paperille. Ne odottavat toteutusta.. JA musiikki alkaa pikkuhiljaa soimaan ajatuksissa... Ensi-iltaan on aikaa reilu kuukausi!

Kyllähän tämä tästä! 

Ruma remontti

Ei, ei ei.. vaikka miten päin asiaa katsoisi, niin remontin keskellä koti on ruma. Kuulitteko: RUMA!

Olen koittanut kaikin keinoin laitella sitä sun tätä kynttiläkippoa ikkunoille.. Pestä niistä ikkunoista pois kärpäsen paskoja ja vaihtaa puhtaampia verhoja, niin silti. Aina se keittiön kammotus tuolta näkyy. Vilaukselta. Ohimennessä.. ainakin vessareissulla.

Ajattelen, että eräänä päivänä meillä on vihdoin kaunis tai edes tavallinen keittiö... mutta hitto, näillä työnäytteiden nopeuksilla saa uuden kaasulieden suhinaa odotella....

hyi v***u

Lapsi se sentään löytää jokaikinen päivä kaikkea kivaa ja seikkailuun kirvoittavaa. Nyt on rakennettu alas pudotettuihin kaappeihin leikkikoti. Jossa nukkuvat puolitusinaa apinaa, karhua, pupua, vauvaa.. kaikki omien peitteidensä alla. Siellä se tyttö lukee niille iltasadut ja laulaa LapinÄidin Kehtolaulut onnellisena.... Hyvä niin...

*****
Tällaista sinne keittiöön olisi tulossa:

tästä tuo allas, laatoitus, hyllyt ja tasot

Meidän hyllyt vaan tulevat leijumaan vaijerin varassa ja laatoitus tulee kattoon saakka.. Laattana 15x15 valkoinen varasto laatta.... Liesitaso menee "nurkkaan"..

jotenkin tälleen, kulmaan...
paitsi ei tietenkään näin...

näin ne tulevaisuuden kattilat sitten porisevat...

JA lopulta meillä on ihanaa... 

Sitä odotellessa jatkan haaveksimista ja koitan irvistellä tuon raadellun keittiön ovella.

Nyt olohuoneeseen lisää kynttilöitä ja pöydälle suuremmat viinilasit!

JA niin.. onhan minulla aina salainen puutarhani ja mielikuvituksen maailma.. Että ei kai tässä niin järkyttävää hätää olekaan?

Rytinällä hiljalleen

Tänä aamunan ei tosiaankaan tarvinnut lasta kauemmin herätellä. Parin torkkuhälytyksen hiljentämisen jälkeen vetäisin verhot syrjään ja taisin ihan huutaa, että ULKONA ON LUNTA!!!!

Ja sen tien heilahti kissankuva peitto pikkusängystä lattialle ja tyttö perässä! "Saanko tehdä heti lumipalloja?"

"Saanko laittaa lumipuvun päälle?"

"Saanko katsoa Pingua ja syödä samalla aamiaista?"

Saat.

Saat.

Saat.

Ja sinne menivät. Isä ja tyttö ensimmäisisille lumen peittämille teille. 

Tosin isi joutui siinä unisilmäisenä möyrimään talvirenkaat autoon ennen lähtöä.

Minä jäin tänne. Kotiin. Nautin omasta rauhastani ja ikkunantakana aukeavasta, silmiähivelevästä valoisuudesta! 

Omasta maailmastani.

Villasukista. Villatakista. Musiikista. Auringosta.

Kahvista. Banaanimuffinsseista...

Ja jossakin, sadun ja toden rajamailla, mennikäiset ripustelevat valojaan meidän takpihalle. Huomasin ; )