Ja ne omat maisemat, kun avautuvat nelostiellä, kohti pohjoista. Siinä heti Muuramen liepeellä, niin siinä.. Siinä tulevat ensimmäiset herkät kyyneleet. Pitkä sininen tie, vuoret ja siellä jokaisen kukkulan välissä pilkkelehtii kirkasvetiseisiten järvien läikkiä.
Ja vihdoin, rantasaunaa saaressa lämmitellessä, alkaa äitiä salaa laulattaa...
Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu.
Kesäyön on onni omanai ....
Puoli kahden aikaan, yön seudulla, hiljaa livuttiin Keiteleen selkää kohti mökki saaren rantaan... Aurinko teki varovaiseti laskuaan. Istuimme hetken kuistilla hiljaisuudessa. Tyttö nukkui isänsä sylissä peittoihin käärittynä. Ja sitten SE yllättäen nousi taikaisn taivaalle. Aurinko. Kirkkaana ja kultaisen uutta päivää varten. klo 03.24.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti